Uutiset

Oikeusministeri Henriksson: vankiloiden työturvallisuuteen suhtaudutaan vakavasti

Ministerin mukaan vankiloiden työturvallisuuteen liittyvien toimenpiteiden suunnittelu tehdään yhdessä Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstön kanssa.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksso Kuva: Kimmo Brandt/compic
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksso Kuva: Kimmo Brandt/compic

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoo suhtautuvansa erittäin vakavasti Rikosseuraamuslaitoksen henkilökunnan työturvallisuuteen ja vankilaturvallisuuteen.

Ministeri korostaa, että hallitus etsii parhaillaan keinoja, joilla voidaan puuttua nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun ja maalittamiseen.

– Oikeusministeriö ja sisäministeriö valmistelevat hallitusohjelman mukaisesti maalittamista koskevaa toimenpidekokonaisuutta. Tarkoituksena on muun muassa tehostaa rikosoikeudellista suojaa edelleen laajentamalla rangaistavan menettelyn virallisen syytteen alaisuutta, ministeri Henriksson sanoi torstaina julkaistuissa tiedotteessa

Vankilavirkailijan Liitto (VVL) on kertonut olevansa huolissaan henkilökunnan turvallisuudesta ja henkilökuntaan kohdistuvat maalittamisesta.

Oikeusministeri kertoo keskustelleensa asiasta Rikosseuraamuslaitoksen johtaja Arto Kujalan kanssa ja pyytänyt selvitystä niistä ongelmista, joita VVL on nostanut esille.

– Työturvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä valmistellaan Rikosseuraamuslaitoksessa yhdessä henkilöstön kanssa. Myös näistä asioista olen keskustellut laitoksen johdon kanssa.

Forssan Lehti ja Lännen Media ovat uutisoineet aiheesta aiemmin. Forssan Lehti kirjoitti marraskuussa kuinka Vankilavirkailijoiden liitto on huolissaan vankiloiden henkilökuntaan kohdistuvasta maalittamisesta ja henkilökunnan turvallisuudesta.

Vankilavirkailijoihin kohdistuneet väkivallanteot ovat tapahtuneet vankiloissa ja niiden ulkopuolella. Elokuussa Lännen Media kertoi, että Rikosseuraamuslaitos varoitti henkilökuntaansa jengivankien aiheuttamasta väkivallanuhasta.

– Olen keskustellut asiasta Rikosseuraamuslaitoksen johtajan Arto Kujalan kanssa ja pyytänyt häneltä selvitystä Vankilavirkailijan liiton tiedotteessa esiin nostetuista kysymyksistä, Henriksson sanoo.

Oikeusministeriö kertoo turvaavansa Rikosseuraamuslaitoksen toimintaedellytykset ja rahoituksen osana julkisen talouden suunnitelmaa.

 

Juttua muokattu klo 17.30.

Lisätty linkki aiempaan juttuun.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic