Uutiset

Olympiakomitean Nieminen Wadan raportista: ”Masentavaa, jos pitää tässä muodossa paikkansa”

Helsinki

Maailman antidopingtoimiston Wadan maanantaina Torontossa julkaistu raportti on karua luettavaa. Venäjän kerrotaan valtiojohtoisesti peitelleen urheilijoidensa dopingin käyttöä Sotshin olympiakisoissa 2014.

Raportin laatinut riippumaton selvitysryhmä on vakuuttunut siitä, että venäläisurheilijoita suojeltiin dopinginkäryiltä.

Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen otti tiedon raportin tuloksista harmistuneena vastaan.

– Totta kai se on masentavaa, jos raportti pitää tässä muodossa paikkansa. Täytyy kuitenkin odottaa Venäjän vastinetta.

Jo aiemmin Yhdysvaltain ja Kanadan antidopingviranomaiset ovat vaatineet, että Venäjä suljetaan kokonaan pois elokuussa alkavista Rion olympialaisista, jos Wadan raportti osoittaa venäläisten systemaattisen dopinginkäytön.

Nieminen sanoo, ettei hän halua ottaa olympiakomitean puolesta kantaa siihen, pitäisikö Venäjä sulkea kokonaan tulevista olympiakisoista.

– Me emme [Suomen olympiakomitea] osallistu mihinkään äänestyksiin. Emme ole tilanteessa, jossa meidän pitäisi ottaa kantaa. Tässä tapauksessa kansainvälinen olympiakomitea tulee tekemään omat ratkaisunsa.

Nieminen kuitenkin sanoo, että olisi tärkeää tietää, ketkä kaikki ovat dopingin käyttöön ja peittelyyn osallistuneet – ja kohdistaa rangaistukset syyllisiin.

– Lähtökohtaisesti niiden urheilijoiden, jotka eivät ole syyllistyneet rikkomuksiin, mahdollisuutta osallistua kisoihin pitää puolustaa.

Riosta on suljettu jo ulos Venäjän yleisurheilijat, jotka ovat valittaneet päätöksestä.

Asiasanat

Uusimmat