Uutiset

Opetushallituksen pääjohtaja: Rajanvetoa omien älypuhelimien käytöstä ei vielä käyty loppuun

Tänä syksynä käyttöön otetussa peruskoulun uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan teknologian merkitystä koulun arjessa. Oppitunneilla käytetään jo oppilaiden omia älypuhelimia. Onko pohdittu, erotteleeko se köyhien perheiden lapsia, joilla puhelinta ei ole?

– Omien älypuhelimien käytössä rajanvetoa ei ole loppuun asti käyty, eikä sitä, miten varallisuusnäkökulma edes huomioidaan. Lasta ei saa kohdella sen mukaan, millaisesta perheestä hän tulee. Siihen liittyvälle kiusaamiselle ei anneta tilaa, Opetushallituksen tuore pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen sanoo.

Sosiaalisen median aikakaudella opettajat ovat olleet huolissaan myös lukutaidon heikkenemisestä.

– Lukeminen ruokkii kykyä kuvitella, joka on tärkeä taito tulevaisuuden työelämässä. Se myös kehittää keskittymiskykyä, mikä auttaa oppimisessa ja kehittää empatiaa. Jos ei jaksa keskittyä toiseen ihmiseen, ei voi asettua hänen asemaansa.

Digitaalisessa maailmassa keskittyminen on Heinosen mukaan vaikeampaa. Tekstiin tulee aina uusi linkki tai uusi mainos aukeaa tekstin päälle.

– Yritän olla asettamatta arvoasetelmaa, että jokin väline on parempi oppimiseen kuin toinen. Sähköinen maailma voi myös antaa oppilaalle uusia eväitä. Kiinnostus lukemiseen voi lähteä omaan intressipiiriin liittyvästä asiasta sosiaalisessa mediassa ja laajentua siitä muihin asioihin.

Heinosen mukaan opettajat pyrkivät pitämään huolen, että uudet välineet eivät syrjäytä perinteistä lukemista, vaan antavat siihen uutta.

Asiasanat

Uusimmat