Uutiset

Orovillen evakuointi - "Emme päässeet ruuhkien takia pois"

Valtaosa Orovillen padon alajuoksulla alueen asukkaista noudatti viranomaisten antamaa evakuointimääräystä, mutta eivät kaikki.

Julie Hadden, 50, vastaa puhelimeen työpaikaltaan vakuutusyhtiöstä. Hän ja perhe, johon kuuluu mies ja kaksi teini-ikäistä lasta ovat niitä, jotka eivät lähteneet kodistaan.

Perhe asuu Yuba Cityssä, 47 kilometrin päässä padon alajuoksulla. Maaseutuvaltaisella alueella kasvatetaan manteleita, persikoita ja riisiä.

– Jäimme alunperin, koska emme päässeet ruuhkien takia pois. Liikenne on nyt hiipunut, mutta koska vesi ei enää virtaa hätäjuoksusta, päätimme jäädä, Hadden perustelee.

Orovillen padon tulvariski hellitti tiistai-iltapäivänä hetkellisesti, mutta uuden myrskyn pelätään taas nostavan padon pinnan vaarallisen korkealle.

Kaatosateiden täyttämästä padosta on juoksutettu vettä. Juoksutukset ovat aiheuttaneet eroosiota ja pato on nyt vaarassa sortua.

Viranomaiset antoivat vapaaehtoisen evakuointimääräyksen Orovillen padon alajuoksulla asuville sunnuntaina. Valtaosa asukkaista noudatti evakuointikäskyä.

Julie Hadden toivoo viranomaisten saavan padon korjattua.

– Olemme vapaaehtoisen evakuointimääräyksen piirissä. Osa asukkaista on palannut kotiin. Täällä on vain kaksi kauppaa auki, loput on suljettu. Polttoaine on loppui huoltoasemilta. Yksi niistä on taas avattu.

Hadden ei lähde nyt koska toivoo, että pato saadaan kuntoon.

– Olen hyvin levoton. Kunpa tuleva myrsky olisi kylmä ja toisi lunta, eikä lisää vettä, hän toivoo.

Jodi Lemm Oakley, 50, on neljän lapsen äiti. Kaksi teini-ikäistä poikaa asuu vielä kotona. Leskinaisen mies kuoli kuusi vuotta sitten. Ammatiltaan nainen on opettaja.

Oakley asuu evakuointialueella Live Oaksissa runsaat 30 kilometriä Orovillen padosta etelään. Perheen omakotitalo sijaitsee Feather-joen varrella, johon pato laskee.

– Jos pato murtuisi, kymmenen metriä korkea vesimassa syöksyisi alas jokea pitkin. Se peittäisi Orovillen ja ympäröivät kaupungit. Sadat tuhannet ihmiset olisivat vaarassa. Taloni jäisi kokonaan veden alle, Oakley selittää puhelimessa.

Perhe lähti ensimmäisen kerran evakkoon jo viime viikon torstaina.

– Olin seurannut tilannetta sosiaalisesta mediasta. Tuli tunne, etteivät viranomaiset kertoneet koko totuutta. Monilla meistä on yhä sama tunne, Oakley kertoo.

Perhe palasi kotiin viikonloppuna. Sunnuntaina Oakleyn isä varoitti, että pato olisi sortumisvaarassa. Oakleyt lähtivät uudestaan kahden koiransa kanssa evakkomatkalle ja ovat nyt Jodin äidin luona 50 kilometrin päässä Durhamissa.

– Poistuimme kotoa niin nopeasti, että jätin vahingossa sähkökeittimen päälle. Onneksi tunnen erään naapurin, joka jäi kotiin. Hän meni sammuttamaan sen seuraavana päivänä.

Arvotavarat tulivat mukaan. Oakley murehtii vain hääpuvun unohtumista kotiin. Monet naapureista jäivät koteihinsa. Oakley moittii viranomaisia evakuoinnin huonosta järjestämisestä.

– Tiedän ihmisiä, jotka joutuivat hylkäämään autonsa tienposkeen. Siellä vallitsi täydellinen kaaos, nainen kuvailee.

Nyt evakot odottelevat, mitä tuleman pitää.

– Osa nukkuu autoissaan. Ajoin Silver Dollar –messukentän ohi. Se oli täynnä ihmisiä. Heillä on telttoja, he grillaavat pysäköintialueella ja he kävelevät ympäriinsä.

Osa ihmisistä on käyttänyt tilannetta hyväkseen. Koteihin on murtauduttu. Jotkut motellinpitäjät ovat nostaneet hintansa pilviin. Katastrofi on tuonut esiin myös ihmisten parhaimmat puolet. Ravintolat tarjoavat ilmaisia aterioita ja ihmiset auttavat toinen toisiaan.

Oakley ei tiedä, milloin hänen perheensä pääsee palaamaan takaisin kotiin.

– Toivon, että viranomaiset saisivat tilanteen kontrolliin. Pelkään ystävieni puolesta, jotka jäivät koteihinsa. Talot ja tavarat ovat korvattavissa, ihmiset eivät. Toivon vain, että kaikki selviävät tästä hengissä.

Evakuoidut pääsivät palaamaan kotiin tiistai-iltapäivänä kun Oroville-järven pintaa oli saatu riittävästi laskettua. Nyt Oakley ja kumppanit jännittävät, mitä tapahtuu kun sademyrsky iskee alueelle keskiviikkoiltana.

Tomi Hinkkanen

Asiasanat

Fingerpori

comic