Uutiset

Orpo oppositiolle sotesta: Hallituksella vastuu uudistuksen toteutumisesta

Valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo korostaa hallituksen vastuuta sote-uudistuksen etenemisestä. Uudet sosiaali- ja terveyspalvelut on Orpon mukaan saatava käyttöön määräajassa vuoden 2019 alusta lähtien.

– Nyt pitää päästä maaliin, hän painotti Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

Oppositiopuolueiden puheenjohtajat vaativat keskiviikkona Lännen Median osakaslehdissä julkaistussa mielipidekirjoituksessa opposition välitöntä ja aitoa mukaanottoa soten valmisteluun.

Asia nousi esille myös eduskunnan kyselytunnilla tällä viikolla.

Orpon mukaan jokainen eduskuntapuolue pääsee keskusteluihin mukaan ja saa tietoa uudistuksesta parlamentaarisissa seurantaryhmissä. Hän myös muistuttaa, että kaikki eduskuntapuolueet ovat muutaman viime vuoden aikana olleet mukana sote-prosessissa.

– Uudistusten teosta vastuu on hallituksella, Orpo vielä alleviivaa.

Valtiovarainministeri vastasi lauantaina myös niille opposition äänille, jotka pitävät meteliä tulevista sosiaali- ja terveyssektorin säästöistä.

– Muuta ei leikata kuin valtavaa tulevien menojen kasvua.

Myöskään kokoomuksen eduskuntaryhmän sote-vastaava Sari Sarkomaa ei lämpene opposition ehdotukselle parlamentaarisesta sote-valmistelulle.

– Olisi todella kylmää kyytiä sanoa uudistusta odottaville suomalaisille, että uudistusta ei vielä tulekaan, vaan aloitamme asian valmistelun taas kerran alusta, Sarkomaa sivaltaa kannanotossaan.

Hänen mukaansa kaikki suomalaiset ovat tervetulleita kertomaan parannusehdotuksiaan lausunnolla olevaan lakiesitykseen. (Lännen Media)

Asiasanat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic