Uutiset

Orpo pitää puhdasta ruokaa Suomen vientivalttina

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) pitää puhdasta ruokaa Suomen vientivalttina maailmalle. Ministerin mukaan esimerkiksi Kiinassa suomalainen sianliha kiinnostaa juuri siksi, että se laadullisesti moitteetonta.
– Kiinalaiset syövät 100 miljoonaa tonnia lihaa vuodessa. Jos suomalaiset yritykset saisivat sen tuotannosta edes prosentin, se olisi huikeaa. Suomen etu on ruuan puhtaus, jota Kiinassa ja muualla arvostetaan. Meidän tulee pitää kiinni siitä, että laatu säilyy korkeana. Euroopassakaan ei meinata uskoa, että Suomessa ei ole salmonellaa ja antibiootteja käytetään maltillisesti, Orpo sanoi eilen illalla Forssassa, missä hän oli kierroksella ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) kanssa.

Orpo ja Grahn-Laasonen vierailivat HKScanin Forssan tuotantolaitoksella ja yleisötilaisuudessa Autokeitaalla. Ministerien mukaan HKScanilla keskusteltiin elintarvikeviennistä. Konserni sai toissa viikolla sianlihan vientiluvan Kiinaan.
– Periaatepäätös on tehty, vaikka muodollisuuksia on vielä kesken ennen viennin aloittamista. Kiinan markkinoiden avautuminen on erittäin iso asia paitsi Suomelle myös Forssan seudulle, missä elintarviketeollisuudella on merkittävä rooli, Orpo totesi.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat