Uutiset

Osa työntekijöistä syyttää autotehdasta taukosuositusten laiminlyönnistä – työnantaja vakuuttaa reagoineensa helteeseen

Pitkään jatkunut tukala helle kuumentaa tunteita muun muassa Uudenkaupungin autotehtaalla. Teollisuusliiton työympäristöyksiköstä vahvistetaan Lännen Medialle, että Valmet Automotiven työskentelyolosuhteista on oltu yhteydessä liitoon.

Lännen Mediaan yhteydessä ollut työntekijä kokee, ettei autotehdas ole reagoinut tarpeeksi lämpötilan nousuun. Työntekijä sanoo, että esimerkiksi taukoja ei ole lisätty, vaikka työntekijät ovat yrittäneet puuttua asiaan.

-Eilen työvuoron päätyttyä kokoonpanossa oleva mittari näytti 31 astetta. Normaalisti meillä on kahdeksan tunnin työvuorossa kaksi 10 minuutin taukoa ja 20 minuutin ruokatauko. Nyt helteellä taukoja pitäisi suositusten mukaan olla kerran tunnissa, kertoo autotehtaalla työskentelevä henkilö, jonka mukaan suositusten mukaisia taukoja ei ole ollut.

Lännen Media haastatteli myös kolmea muuta autotehtaan kokoonpanolinjalla työskentelevää henkilöä, joiden kokemukset ovat olleet samansuuntaisia. Hän kertovat esimerkiksi joutuneensa odottamaan vesipulloa enimmillään tunteja. Työntekijät eivät halua esiintyä omalla nimellään, koska pelkäävät sen voivan vaikuttaa työsuhteeseensa.

Autotehtaalta puolestaan vakuutetaan, että helle on otettu huomioon lisäämällä taukoja ja tehostamalla vesihuoltoa. Tehtaan edustajan mukaan myös ilmanvaihtoa on tehostettu.

Liitolle ilmoitettu

Sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Marjut Lumijärvi Teollisuusliiton työympäristöyksiköstä vahvistaa Lännen Medialle, että autotehtaan olosuhteista on oltu yhteydessä liittoon.

-Autotehtaalta on tullut yhteydenottoja helteeseen liittyen, mutta yhteydenottojen tarkkaa lukumäärää en osaa sanoa, koska meillä on täällä kaksi päivystäjää, Lumijärvi sanoo.

Työsuojelulaissa ei ole määritelty työskentelemisen lämpötilarajoja.

Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on kuitenkin selvitettävä, onko työntekijöiden työssä sellaisia tilanteita, joissa lämpöoloista voisi olla haittaa.

Jos on, työnantajan on arvioitava lämpöolojen merkitys työntekijän terveydelle ja turvallisuudelle ja päätettävä tarvittaessa arvioinnin perusteella, miten vähentää haittaa.

Työsuojeluhallinnon suositusten mukaan yhden työskentelyjakson pituus saa olla enintään 50 minuuttia tunnissa, jos työntekijä tekee pakkotahtista kevyttä tai keskiraskasta työtä ja lämpötila on 28–33 astetta. Työsuojeluhallinnon suositusten mukaan altistumisaikaa kuumuudelle on rajoitettava, jos työpaikan lämpötilaa ei pystytä laskemaan alle 28 asteen.

Luottamusmies ei kommentoi

Autotehtaanpääluottamusmies Mauri Partanen ei halua kommentoida asiaa, vaan kehottaa kääntymään autotehtaan viestintäpäällikön puoleen.

Viestintäpäällikkö Mikael Mäki ei kiellä tukalia oloja tehtaassa. Hän kuitenkin korostaa, että tilanne on ennätyshelteiden vuoksi poikkeuksellinen ja että työnantaja on reagoinut siihen.

-Otamme helteen huomioon niin, että olemme lisänneet taukoja ja vesihuoltoa. Lisäksi tehtaan ilmanvaihtoa on tehostettu ja jäähdytetty tilaan tulevaa ilmaa Mäki kertoo.

Hän sanoo, että tehtaan kokoamislinjastossa tuuletin saattaa olla tehokkaampi viilennysmenetelmä.

-Paikallisesti tuuletin saattaa olla tehokkaampi.

Mäki myöntää, että myös aiempina vuosina tehtaassa on kärsitty kuumuudesta.

-Vastaavia hellejaksoja on tietenkin ollut myös aiemmin.

Hänen mukaansa työntekijöistä on kuitenkin pyritty huolehtimaan.

Onko mahdollista, että ylimääräisiä taukoja ei ole aina voitu lupauksista huolimatta pitää?

-Tietenkin tuotannossa on saattanut olla sellainen tilanne päällä, että tauon pitäminen ei ole onnistunut, mutta se on korvattu myöhemmin. Lähtökohta on kuitenkin se, että ylimääräisiä taukoja on, Mäki sanoo.

Helle näkyy neuvontapuhelimessa

Työsuojelusta vastaava ylitarkastaja Eerik Tarnaala Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kertoo, että koko Suomessa tehtiin viime viikon lopulta keskiviikkoon asti noin 40–50 puhelinyhteydenottoa työympäristöasioihin liittyen.

-Näistä noin puolet on koskenut työpaikan lämpötila-asioita. Hellejakso on jossain määrin myös lisännyt palvelumme kokonaiskysyntää, esimerkiksi vastaavaan ajanjaksoon viime kesänä verrattuna.

Kesälomat vaikuttavat yhteydenottojen määrään.

-Normaaliaikoina vastaanotamme kaikkiaan noin sata puhelua viikossa työympäristöasioihin liittyen, Tarnaala vastaa.

Asiasanat