Uutiset

Pääministeri kertoo antaneensa muille tuulensuojaa, mutta kumppanit ovat välillä luikkineet tiehensä – “Joskus on ollut kieltämättä vähän hiljaista”

Sipilä kirjoitti joulunpyhinä vaalikirjan nimeltä Koko Suomen taajuudella. Hän on valmis kippariksi, kun uutta lentosuunnitelmaa rustataan.
Juha Sipilän kirja syntyi joulutauon aikana.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä korostaa uutuuskirjassaan, että hän on puolustanut hallitusta ja sen ministereitä niin hyvässä kuin pahassa.

– Kasvoistani on tullut jokaiseen olohuoneeseen vaikeiden asioiden selittäjän kasvot. Olen antanut tuulensuojaa myös muille puolueille, mikä näkyy ilman muuta oman puolueen kannatusluvuissa, hän tilittää.

Sipilältä kysyttiin, ovatko muut hallituskumppanit eli kokoomus ja siniset luikkineet karkuun vaikeissa tilanteissa.

– Joskus on ollut vähän hiljaista kieltämättä.

Tukea on tullut

Hän jatkaa, että koko joukkueen puolustaminen on perintöä yrityselämästä.

– Olen ollut selittämässä välillä sellaisiakin asioita, jotka eivät minulle kuulu. Kun ex-pääministeri Alexander Stubb (kok.), ulkoministeri Timo Soini (sin.) tai ex-ministeri Lenita Toivakka olivat vaikeuksissa, niin olen ollut tukemassa heitä, vaikka välttämättä en ole ollut itse asiasta samaa mieltä.

Kokenut kippari käytössä

Koko Suomen taajuudella -niminen kirjanen on pääministerin perintö menneeltä, mutta se katsoo tiukasti tulevaisuuteen.

Noin 140-sivuisessa kirjassa vain kymmenisen sivua viivytään hallituskaudella. Loput yli sata sivua katsotaan eteenpäin.

Kirja syntyi joulutauon aikana.

Kirjassa esitetään lentotermejä käyttäen lentosuunnitelma hallituksen jatkolennolle. Sipilä toteaa, että jos siihen tarvitaan kokenutta kipparia, niin hän on käytettävissä.

Näyttöä Sipilän mukaan piisaa. Työllisyysaste on noussut kohisten, talous on saatu tasapainoon. Jos vielä sote saadaan potkaistua maaliin, niin kaikki suuret uudistukset on viety läpi.

Sinipuna huh huh

Sipilä näkee suuren uhan siinä, jos Suomeen syntyy keväällä sinipunahallitus.

Häneltä kysyttiin, että luottaako hän enää hallituskumppani kokoomukseenkaan, jos sinipuna koetaan niin suurena mörkönä.

– Uhkakuva sinipunasta koskee yhdistelmää. Pidän sitä erittäin vaarallisena. Siitä on olemassa näytöt viime hallituskaudelta. Maailmantalous kasvoi, mutta Suomi ei päässyt siihen mukaan. Silloin tehtiin ratkaisevia virheitä. Veroja kiristettiin, vaikka työllisyys oli alamäessä.

Sipilä on kuunnellut herkällä korvalla viimeaikaista keskustelua.

– On olemassa suuri riski, että Suomi ajautuu samantyyppiseen tilanteeseen kuin missä olimme edelliskaudella, jos mennään sinipunan johdolla. Jos laskee yhteen kokoomuksen ja sdp:n lupaukset, niin tilanne toistuu. Toiset keventää verotusta, toiset lisää menoja.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne on viestittänyt olevansa tyytymätön siihen, että virkamiehet kertovat, miten julkista taloutta pitäisi sopeuttaa. Rinne on myös tokaissut, ettei hänelle kelpaa keskusta eikä kokoomus seuraavaan halitukseen.

– Vähän outoja ulostuloja nuo kieltämättä ovat. En tiedä, kenen kanssa hän on menossa hallitukseen, jos hän nyt sinne on menossa.

Hyvät virkamiehet

Sipilän mielestä Suomessa on erittäin hyvät virkamiehet.

– Ilman muuta heitä pitää kuunnella. Tosin työllisyysasteen nostosta olen eri mieltä valtiovarainministeriön virkamiesten kanssa. Meillä on näytöt ja keinot, miten sitä nostetaan. Lähden siitä, että 75 prosentin työllisyysaste saavutetaan.

Sipilä antaa ymmärtää, että jos sinipuna sotkee Suomen asiat seuraavalla kaudella, niin keskustan on ne taas korjattava neljän vuoden päästä.

En ole aina helppo

Pääministeri myöntää olleensa välillä aika väsynyt. Hän myös myöntää, ettei ole aina ollut helppo esimies.

– Paine asioiden eteenpäin viemisessä ja oikeiden faktojen kaivamisessa on ollut jatkuvaa Jaksamiseni on välillä ollut tiukalla ja olen purkanut väsymystäni teihin, pääministeri tilittää.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle Sipilä maalaisi nykyistä merkittävämpiä tehtäviä.

– Valiokunta voisi määritellä viisi keskeistä asiaa, joiden pitää muuttua Suomessa. Tältä pohjalta voisi alkaa tehdä hallitusohjelmaa.

Olisiko rohkeutta?

Sipilältä tivattiin, mitä hän tekisi toisin, jos olisi mahdollista palata alkuun.

– Lähdin ehkä hiukan liian sinisilmäisesti toteuttamaan uudistuksia. En tiedä, riittäisikö tänä päivänä rohkeutta samaan. Tosin isot uudistukset sotea lukuun ottamatta on saatu vietyä läpi, ja niihin olen tyytyväinen.

So so sote

Ja se pakollinen sote-kysymys. Miten käy?

Sipilä tähdentää, että sote on eduskunnan käsissä. Hallitus on voitavansa tehnyt.

Jos sotea olisi viety koko ajan eteenpäin parlamentaarisesti, niin yhtä mallia olisi tuskin löytynyt.

Sipilä ei myöskään näe mahdollisena sitä, että sote vielä loppumetreillä palasteltaisiin.

– Lakiniput ovat sidoksissa toisiinsa. Jos jotain pilkkomista aiottaisiin, niin hallituksen pitäisi tehdä täydentävä esitys ja siihen aika ei riitä.

Viime päivinä keskustelua on herättänyt eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoukset. Keskiviikkona kokouksessa päätettiin äänestämällä asiantuntijoiden kuulemista lopettamisesta. Äänestyksen aikana kokousta johti varapuheenjohtaja Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.).

Pääministeri huomauttaa, että valiokunta on kuullut tuhat kertaa asiantuntijoita.

– Välillä tarvitaan enemmistön päätöksiä, hän linjasi korostaen jättävänsä asian puhtaasti eduskunnan käsiin.

Uusimmat