Uutiset

Pääministeri Sipilä eduskunnalle: "Aikatauluviive on kieltämättä pettymys" – maakuntavaalit halutaan toukokuussa 2019

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen viivästyminen on pettymys, totesi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) eduskunnalleen antamassa ilmoituksessa.

-Aikatauluviive on kieltämättä pettymys, Sipilä totesi lisäten, että “peiliin katsomisen paikka” on myös hallituksella ja hänellä itsellään.

-Parempaan pitää pystyä jatkossa, hän päätti runsaan 10-minuuttisen ilmoituksensa.

Pääministeri Sipilä antoi ilmoituksen eduskunnalle sote- ja maakuntauudistuksen aikataulusta keskiviikkona iltapäivällä. Sipilä vahvisti eilen tiistaina, että sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano siirtyy alkamaan vuotta suunniteltua myöhemmin, tammikuussa 2021. Tämä oli syynä pääministerin ilmoitukseen.

Viivästys johtui Sipilän mukaan siitä, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ehdi kesän aikana käsitellä sote-uudistuksen lakipakettia siinä ajassa, missä hallitus on aiemmin toivonut.

Työtä valiokunnassa teettää varsinkin soten valinnanvapausesitys, josta perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa kesäkuun alussa.

-Uudistuksen aikataulu on nyt eduskunnan käsissä, Sipilä totesi.

Hän toivoi, että eduskunta saisi ripeästi käsiteltyä sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännön.

-Hallitus toivoo kunnilta ja kuntayhtymiltä vielä sitkoa, jotta yhdestä lisävuodesta ei muodostu markkinavoimien temmellyskenttää.

Valinnanvapaus tulee Sipilän mukaan alkamaan myös vuotta aiottua myöhemmin.

Lisää valmisteluaikaa ja -rahaa

Vuoden lisäaika mahdollistaa pääministerin mukaan sen, että sote-uudistuksen vaatimat ict-ratkaisut pystytään valmistelemaan paremmin. Myös hitaasti valmistelussa mukana olleet maakunnat pääsevät hänestä valmistautumaan uudistukseen entistä paremmin.

-Vuoden lisäaika tuo valmistelulle myös haasteita. Valmistelurahoitusta tarvitaan lisää, hän sanoi.

Vuoden lisäajan tuoma rahan tarve on Sipilän mukaan noin 200 miljoonaa euroa.

Maakuntavaalit ensi keväänä

Sipilä totesi eduskunnalle, että sote- ja maakuntalakien on oltava puoli vuotta voimassa ennen, kuin maakuntavaalit voidaan järjestää.

Tällä hetkellä hallituksen tavoitteena on, että maakuntavaalit voitaisiin järjestää toukokuussa 2019.

Hän totesi myös, että hallitus on sitoutunut viemään sote- ja maakuntauudistuksen maaliin.

-Maakuntien epävarmuus uudistuksen aikataulusta pitää saada loppumaan.

Eduskunta pui pääministerin ilmoitusta keskiviikkoiltapäivän ajan.

Koska kyseessä oli pääministerin ilmoitus eikä hallituksen tiedonanto, ei hallituksen luottamuksesta keskiviikkona äänestetä.

Asiasanat

Uusimmat