Uutiset

Pääministeri Sipilä ehdotti yrittäjävähennyksen korottamista: "Vähennyksen saajista 80 prosenttia tienaa alle 50 000 euroa"

Sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin poistaisi koko vähennyksen. Hänen mielestään sillä ei ole ollut merkittäviä työllisyysvaikutuksia ja se suosii euromääräisesti hyvätuloisimpia.
Suomen Yrittäjien vaalipaneelin osallistuivat neljän gallupeissa suurimman puolueen johtajat eli keskustan Juha Sipilä (kuvassa vas.), sdp:n Sanna Marin, vihreiden Pekka Haavisto ja kokoomuksen Petteri Orpo. Kuva: Joel Maisalmi

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) puolusti voimakkaasti hänen hallituksensa aikaansaamaa yrittäjävähennystä Suomen Yrittäjien vaalipaneelissa perjantaina.

– Vähennys toimii erittäin hyvin ja on tuonut henkilömuotoiset yhtiöt lähemmäksi osakeyhtiömuotoisia yhtiöitä. Meidän esityksemme on nostaa vähennys 5:stä 8 prosenttiin ja tuoda sille samalla yläraja 75 000 euron tuloihin saakka, Sipilä sanoi.

Sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin ei jatkaisi yrittäjävähennystä ensi vaalikaudella. Hän sanoi sdp:n vastustaneen sitä kahdesta syystä.

– Sillä ei ole ollut merkittäviä työllisyysvaikutuksia, ja tämä oli myös valtiovarainministeriön oma arvio. Euromääräisesti hyöty on kohdentunut kahteen ylimpään tulodesiiliin. Siitä ovat hyötyneet siten hyvätuloisimmat yrittäjät, jotka sen piirissä ovat.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi, että ministeriö arvioi yleensä varovaisesti verovähennysten dynaamisia vaikutuksia.

– Fakta on se, että 120 000 uudesta työpaikasta suuri osa on syntynyt yrityksiin. Kyse on silloin yrittämisen ilmapiiristä, jota hallitus on useilla eri toimenpiteillä pyrkinyt edesauttamaan. Se, että yrittäjävähennyksestä on puhuttu apteekkarivähennyksenä, ei tee oikeutta yrittäjäkentälle.

Juha Sipilän vetosi siihen, että sdp laski ollessaan kokoomuksen kanssa hallituksessa yhteisöveron 20 prosenttiin.

– Se oli erittäin hyvä ja oikea päätös. Nyt on kysymys, että saadaan henkilöyrittäjät samaan asemaan. Yrittäjävähennyksen saajista 80 prosenttia tienaa alle 50 000 euroa ja 90 prosenttia alle 75 000 euroa vuodessa.

Vähennyksen saaneita yrittäjiä on noin 340 000.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto nosti kätensä puoliväliin, kun kysyttiin kuka säilyttäisi yrittäjävähennyksen. Puolueen vaihtoehtobudjetissa vähennyksen rajaksi oli pantu 50 000 euron tulot.

Listaamattomien yhtiöiden verotus

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen kysyi panelistien kantaa järjestön ehdotukseen, jonka mukaan listaamattomien yhtiöiden verotus uudistetaan yksinkertaisemmaksi ja kasvuun kannustavaksi.

– Ehdotamme, että voitonjaon nettovarasidonnaisuudesta luovutaan. Osingoista 30 000 euroon saakka 25 prosenttia on veronalaista pääomatuloa, loput saajalleen yhteen kertaan verotettua eli saajalleen verovapaata. Tällöin yhtiön ja osakkaan kokonaisveroaste on sama kuin nyt, noin 26 prosenttia.

– Yli 30 000 euron menevästä osingosta 40 prosenttia on veronalaista pääomatuloa ja 60 prosenttia saajalleen verovapaata, jolloin kokonaisveroaste on 29,6. Lisäksi luovutaan kokonaan ansiotulo-osingosta ja pääomatulojen progressiosta, Mäkynen esitteli ehdotusta.

Sdp:n Sanna Marin ei Yrittäjien veromallia ostanut.

– Valtiovarainministeriön Järvikareen verotyöryhmän malli menisi päinvastaiseen suuntaan, ja sen perusteena on verotuksen neutraalisuus. Yrittäjien esittämä malli maksaisi noin 330 miljoonaa euroa vuodessa ja malliin liittyy myös tulonmuuntoon liittyviä ongelmia, Marin sanoi.

Yrittäjien esittämää arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostoa sekä Marin että Haavisto sen sijaan kannattivat. Samanlaista ajattelua on Sipilän mukaan myös keskustassa.

Yrittäjien esittämässä listaamattomien yritysten veromallissa on Orpon mukaan paljon hyvää.

– Kokoomuksen vero-ohjelma esitellään parin viikon sisällä. Siinä tullaan ottamaan kantaa myös listaamattomien yhtiöiden verokohteluun. Oleellista on, että se on kasvuun kannustava.

Sipilän mukaan Yrittäjien veromallissa on samoja elementtejä kuin keskustan mallissa.

– Mallin sisältö voidaan keskustella, kun sovitaan siitä, että osinkoverotuksen lähtökohta pysyy kannustavana ja että osinkoverotus ei kiristy kuten demarien mallissa.

Fingerpori

comic

Uusimmat