Uutiset

Pääsiäinen paransi pörssiin menneen viinayhtiö Altian tulosta, heikot kruunut painoivat liikevaihtoa

Alkoholijuomayhtiö Altian vertailukelpoinen liiketulos tämän vuoden tammi-maaliskuussa oli 1,6 miljoonaa euroa. Vuosi sitten vastaavaan aikaan liiketulosta syntyi 0,7 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevaihto vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pysyi suunnilleen viime vuoden vastaavan ajankohdan tasolla eli 73,5 miljoonassa. Viime vuonna vastaava luku oli 73,4 miljoonaa.

-Vuoden 2018 ensimmäiset kolme kuukautta kehittyivät odotustemme mukaisesti. Liikevaihto kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna kasvoi 2,0 prosenttia. Heikot Ruotsin ja Norjan kruunut painoivat raportoitua liikevaihtoa miinus 1,3 miljoonaa euroa, päätyen edellisen vuoden tasolle, toimitusjohtaja Pekka Tennilä kertoo yhtiön tiedotteessa.

Pääsiäinen on yksi juomamyynnin suurista sesongeista. Pääsiäisen ajoittumisella oli Tennilän mukaan tänä vuonna myönteinen vaikutus Altian ensimmäisen neljänneksen liikevaihtoon ja kannattavuuteen.

Vertailukelpoinen käyttökateprosentti parani edelleen ja oli ensimmäisellä neljänneksellä 7,0 prosenttia.

Paljon kiinnostusta herättänyt Altian listautuminen pörssiin toteutettiin toimitusjohtajan mielestä suunnitelmien mukaisesti. Siihen liittyvät kulut vaikuttivat kauden raportoituun kannattavuuteen ja tulokseen.

-Odotamme innolla yhteistä matkaamme uusien osakkeenomistajiemme kanssa. Tulemme edelleen parantamaan kykyämme kehittyä ja kilpailla menestyksekkäästi sekä Pohjoismaisilla että globaaleilla alkoholijuomien markkinoilla, Tennilä lupaa tulevasta.

Alkuvuodesta voimaan tullut uusi alkoholilaki avasi päivittäistavarakaupan Altian omille ja päämiesten brändeille.

-Altian päivittäistavaraliiketoiminta on käynnistynyt hyvin. Päivittäistavarakaupan valikoima jatkaa kehittymistään tulevina kuukausina, kun kauppaketjujen odotetaan laajentavan tarjontaansa, erityisesti ready-to-drink-tuotteissa.

Viennissä Altian painopiste on edelleen keskeisten vientimarkkinoiden kehittämisessä vahvojen pohjoismaisten avainbrändien, Koskenkorvan, O.P. Andersonin ja Larsenin, kautta. Vienti on Tennilän mukaan kehittynyt yhtiön odotusten mukaisesti.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic