Uutiset

Paavo Väyrynen: Oli virhe heittää perussuomalaiset hallituksesta

Mikäli meppi Paavo Väyrynen päättää palata eduskuntaan, hän voi nousta kansalaispuolueineen vaa’ankieliasemaan.

-Oli kertakaikkinen virhe ajaa perussuomalaiset pois hallituksesta, Strasbourgista tavoitettu Paavo Väyrynen jyrähtää Lapin Kansalle.

Hän perustelee mielipidettään sillä, että perussuomalaiset olivat valmiit hyväksymään hallitusohjelman ja kasassa oli sama ryhmä.

-Ja kun lisäksi näyttää siltä, että tilalle ei olla saamassa kovinkaan toimintakykyistä ja vahvaa hallitusta, oli kyseessä virhe, Väyrynen sanoo.

Meppinä tällä hetkellä toimivan Väyrysen mahdollisella paluulla eduskuntaan on jo ryhdytty spekuloimaan. Palatessaan politiikan konkari voi nimittäin nousta yksin vaa’ankieliasemaan ja romuttaa enemmistöhallituksen, mikäli se muodostetaan keskustan, kokoomuksen, rkp:n ja kd:n kanssa.

Keskustalla ja kokoomuksella on yhteensä 86 paikkaa, ja vahvimmin uusiksi hallituspuolueiksi tarjolla olevat rkp ja kristillisdemokraatit nostaisivat paikkamäärän juuri 101:een.

Mikäli Väyrynen tekee paluun, hän tulee keskustan varakansanedustaja Mikko Kärnän tilalle. Väyrynen tuskin liittyy keskustan eduskuntaryhmään, vaan järjestäytyy yhden miehen ryhmäksi oman kansalaispuoleensa nimissä.

Väyrynen ei kuitenkaan halua vielä kommentoida mahdollista paluutaan.

-Tämä poliittinen tilannehan elää koko ajan ja seuraan sitä tietysti tiiviisti. Ei ole ollenkaan varmaa, että uuden hallituksen muodostaminen onnistuu, Väyrynen suostuu sanomaan.

Asiasanat

Uusimmat