Uutiset

Palo tuhosi kulttuurimerkityn rakennuksen Tukholman keskustassa

Vilkaasta yöelämästään tunnetulla Stureplanilla oli tiistaina puolelta päivin alakuloinen tunnelma kun kaupungin hienoimmalla ostoskadulla Biblioteksgatanilla syttynyttä suurpaloa sammutettiin jo seitsemättä tuntia.

Ihmiset olivat kerääntyneet poliisinauhan taakse kännyköineen seuraamaan unenomaista näytelmää kun ylhäällä nosturin korissa olevien pelastustyöntekijöiden mustat silhuetit piirtyivät ylhäällä savun keskellä aurinkoa vasten.

Liikenne on alueella päiväsaikaan aina vilkasta, mutta tällä kertaa oman lisänsä toivat usean korttelin laajuiset tiesulut.

-Liikenne oli aamulla todella kaoottista, mutta nyt tilanne on rauhoittunut, sanoo taksitolpalla ajoa odottava Amir etunimellään.

-Suurin osa on jo varmasti kuullut tulipalosta ja jättänyt auton kotiin tai valinnut toisen reitin, hän lisää.

Tulipalo on Amirin mukaan ollut puheenaiheena useamman asiakkaan kanssa aamupäivän aikana. Nähtyään pyöräilykypäräni hän nostaa peukaloaan ja toteaa pyörän olevan paras kulkuväline tällaisena päivänä.

Sienenmuotoinen Svampen-katos Stureplanilla on tukholmalaisten suosima tapaamispaikka. Tiistaina kymmenet tukholmalaiset olivat kerääntyneet sen juurelle seuraamaan kuinka pelastuslaitos tutki palaneen rakennuksen naapurikiinteistöjen kattorakenteita palon leviämisen varalta. Osa ohikulkijoista käveli päin toisiaan paloa tuijottaessaan. Eräs vanhempi herra ei tarkkailultaan huomannut astuvansa poliisihevosen keskelle katua jättämään lantaläjään.

Palopaikka oli evakuoitu usean korttelin alueelta paitsi myrkyllisen savun, myös rakennuksen sortumisvaaran vuoksi. Rakennus Vildmannen 7 valmistui vuonna 1890-luvulla ja Tukholman kaupunginmuseon oli antanut sille kulttuuriarvoltaan korkeimman mahdollisen luokituksen.

Taideteknikkona työskentelevä Ronnie ajoi aamulla Karlstadista Tukholmaan. Hän varasi matkaa varten tunnin ylimääräistä ehtiäkseen asiakastapaamiseensa. Hän olikin paikalla hyvissä ajoin yhdentoista jälkeen.

-Kävin ensin Scandic-hotellissa, mutta siellä haisi savu, joten menin lounaalle kulman taakse italialaiseen ravintolaan.

Ronnien mukaan alueen tunnelma ei lounaan aikana ollut sen kummemmin muuttunut, mutta savua palopaikalta tuli nyt vähemmän.

-Ennen lounasta pelastustyöntekijät ruiskuttivat enemmän vettä rakennukseen. Nyt tilanne vaikuttaa hieman rauhoittuneen.

Ravintolassa palo ei Ronnien mukaan ollut mitenkään huomattavissa. Sen sijaan Scandicissa käydessään hän huomasi monen puhuvan palosta.

-Siihen vaikutti epäilemättä hotellin aulassa haiseva savu. Lounasravintolassa palo ei puhuttanut. Siellä puhuttiin jääkiekosta, Ronnie naurahtaa.

Asiasanat

Uusimmat