Uutiset

Palopäällystöliitto tulistui Kärnän ja Jungnerin käytökseen metsäpalovaroitusten suhteen – Metsät räjähdysherkkiä

Suomen Palopäällystöliitto painottaa, ettei metsäpalovaroituksia tehdä mielijohtoisin perustein. Pitkän kuivan jakson jälkeen metsä on liiton mukaan hyvin räjähdysherkässä tilassa.

Metsäpalovaroituskeskustelu alkoi Suomessa maanantaina, kun keskustan entinen kansanedustaja Mikko Kärnä jakoi Twitterissä kuvan liekehtivästä nuotiostaan, joka oli sytyttetty ilmeisesti Lapissa metsäpalovaroitusalueella. Kärnän nuotiota paheksuttiin Twitterissä metsäpalovaaran takia, mutta Kärnä puolusti toimintaansa maalaisjärjellä ja sillä, että samoihin aikoihin oli satanut vettä.

Sdp:n entinen kansanedustaja, Liike Nytin perustajajäsen ja viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner puolusti Kärnän toimintaa Twitterissä.

Nyt keskiviikkona Suomen Palopäällystöliitto muistuttaa, että metsä- ja maastopalot ovat pitkän kuivan jakson aikana suuri uhka. Liitto kertoo tiedottavansa aiheesta Kärnän ja Jungnerin aloittaman keskustelun takia.

-Maastopalovaroituksen noudattamisessa ei ole kyse sääntöuskovaisuudesta. Maastopalot ovat aiheuttaneet kuluvan kesän aikana mittavia vahinkoja ympäri Euroopan, kuten Ruotsissa, Latviassa ja Kreikassa, jossa tuhoisat palot ovat vaatineet jo yli 70 ihmisen hengen. Haastavia metsäpaloja on nähty kesän 2018 aikana myös Suomessa. Heinäkuun puolivälissä Pyhärannan metsäpalon sammutustöissä yksi haaste oli tulen kyteminen osittain maan alla. Kangas- ja turvepitoinen maasto voi nimenomaan imeä palon ja kytemisen maan alle, liitto muistuttaa tiedotteessaan.

Avotulen teko metsään tai sen läheisyyteen on metsäpalovaroituksen aikaan kielletty.

-Hyvinkin sammutetusta avotulesta voi levitä palopesäkkeitä kymmenien senttien syvyyteen maan alle. Paikalta lähtiessäkään ei välttämättä näe maan alla kytevää paloa, joka voi lähteä leviämään uudelleen vasta päivienkin päästä. Avotuli voi karata kokeneeltakin eränkävijältä, esimerkiksi tuulenpuuskan vuoksi, Palopäällystöliitto kertoo.

Pelastusviranomaiset voivat muunakin aikana perustellusta syystä, kuten lämpö- tai tuuliolosuhteiden vuoksi, antaa määräaikaisen avotulentekokiellon alueellaan tai osassa sitä.

Suomen Palopäällystöliitto painottaa, että turvallisuuteen liittyvät säädökset ovat tarpeellisia, eikä niitä luoda huvin vuoksi. Normien ja sääntöjen tarkoitus on auttaa ihmisiä ymmärtämään ja ennakoimaan erilaisia vaaratilanteita. Turvallisuuteen liittyvät asiat eivät ole vain yksilön asioita, vaan niiden seuraukset koskettavat laajalti myös muita ihmisiä.

Liiton toiminnanjohtaja Ari Keijonen toivoo, että sosiaalisessa mediassa käyty keskustelu toisi kansalaisille lisää riskitietoisuutta siitä, millaisia vaaroja avotuleen ja sen käyttäytymiseen maastossa liittyy.

Asiasanat

Uusimmat