Uutiset

Paluu viime vuosituhannelle - diabeetikot eivät voi enää suorittaa asepalvelusta edes vapaaehtoisina

Puolustusvoimien pääesikunta ilmoitti helmikuun alussa, etteivät diabeetikot voi enää suorittaa asepalvelusta edes vapaaehtoisina.

Toistaiseksi viimeiset diabetesta sairastaneet nuoret aloittivat varusmiespalveluksensa tammikuussa.

-Kyse ei ole siitä, etteikö diabetesta sairastava pärjäisi palveluksessa, vaan siitä, ettei Puolustusvoimilla ole kohta diabeteksen hoitoon koulutettua henkilökuntaa, professori Timo Sane selventää.

Sane toimi ennen eläkkeelle jäämistään Puolustusvoimien diabeteslääkärinä. Pitkäaikainen diabeteshoitaja taas jää eläkkeelle kesällä.

-On tärkeää, että diabetesta sairastavilla varusmiehillä on riittävästi tukea tarjolla. Tuella varmistetaan, että heillä on hoitovälineitä ja insuliinia tarjolla, Sane korostaa.

Lisäksi tukea tarvitaan esimerkiksi silloin, jos varuskunnassa jyllää infektio. Sanen mukaan henkilön, jolla ei ole tarpeeksi tietoa diabeteksesta, on vaikea ymmärtää sairauden luonnetta.

-Uskon, että diabetesta sairastavia aletaan ottaa taas palvelukseen, kunhan asia saadaan ratkaistua.

Diabetesta sairastavat ovat voineet hakea varusmiespalvelukseen 2000-luvun alusta lähtien. Sanen mukaan vain pieni osa diabeetikoista on hakeutunut palvelukseen. Tämän vuoden tammikuussa palveluksen aloitti kuusi diabetesta sairastavaa nuorta.

Mielenterveyssyitä eniten

Varusmiespalveluksesta vapautettiin viime vuoden kutsunnoissa joko toistaiseksi tai rauhan ajaksi 17,5 prosenttia asevelvollisista. Osa vapautetuista ja niin sanottuun E-luokkaan määrätyistä voidaan tosin määrätä myöhemmissä kutsunnoissa palvelukseen.

Yleisin varusmiespalveluksesta vapauttamiseen johtava terveysperuste on mielenterveydelliset syyt. Seuraavaksi eniten vapautuksia myönnetään aineenvaihduntasairauksien, kolmanneksi tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi. Neljäntenä listalla ovat hermoston ja hengityselinten sairaudet.

 

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat