Uutiset

Palvelunestohyökkäykset entistä jyrympiä, vakavat verkko-ongelmat yleistyneet Suomessa

Palvelunestohyökkäysten voimakkuudet kasvoivat vuonna 2016, kertoo Viestintävirasto tuoreessa


vuosikatsauksessaan

.

Uusi, kyseenalainen hyökkäysten volyymiennätys saavutettiin viime lokakuussa, kun Mirai-bottiverkon tekemät hyökkäykset tehtiin yli terabitin sekuntinopeudella. Internetin käyttäjille tämä näkyi esimerkiksi Twitterin ja Netflixin kaatumisena.

Palvelunestohyökkäyksessä verkkopalveluun suunnataan niin voimakas liikenne, että kapasiteetti ei kestä. Hyökkäys toteutetaan esimerkiksi murtautumalla kotikäyttäjien tietokoneisiin ja kaappaamalla ne hyökkääjän käyttöön.

Viestintäviraston mukaan tyypillinen palvelunestohyökkäys on kooltaan muutamia gigabittejä sekunnissa, ja Suomessa sellaisia nähtiin viime vuoden aikana tuhansia. Suomessakin tosin koettiin muutamia yli 100 Gb/s hyökkäyksiä.

Miltei neljä viidesosaa Suomessa koetuista palvelunestohyökkäyksistä oli kestoltaan alle 15 minuuttia. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä hyökkäyksiä voidaan tehdä useampia peräkkäin.

Suomalaiset

kännykkä- ja internetverkot toimivat viraston mukaan melko hyvin, tosin laajojen ja vakavien häiriöiden määrä on kasvanut selvästi vuoteen 2015 verrattuna.

Erityisesti häiriöitä oli Soneran verkoissa, ja Viestintävirasto selvittikin niiden syitä yhdessä Soneran kanssa. Selvityksessä ei tullut ilmi teletoimintaa koskevien määräysten laiminlyöntejä, mutta siinä tunnistettiin joitakin parannuskohteita, joiden kehittymistä Viestintävirasto seuraa.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic