Uutiset

Pandahoitajalla jo kuukausi työkokemusta Kiinasta – "Elämäntyönä vastuu eläimistä"

Ähtärin eläinpuiston pandojen hoitajaksi lähes 200 hakijasta valittu Anna Palmroth odottaa jo alkuvuotta.

-Sitten pääsee jatkamaan päivittäistä työtä ja tutustumista näiden pandayksilöiden kanssa.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pandapariskunta muuttaa Kiinasta Ähtäriin tammikuussa ja on yleisön ihailtavissa helmikuun puolestavälistä lähtien.

Palmroth palasi alkuviikosta Suomen kamaralle Kiinasta, jossa hän teki jo kuukauden ajan tuttavuutta Ähtäriin muuttavan pandakaksikon kanssa.

-Koulutusta ja ruokintaa, hän kertoo päivittäisistä rutiineista pandojen kotimaassa.

Palmroth ei ole ensi kertaa harvinaisten eläinten kanssa tekemisissä, sillä hän työskenteli vuodesta 2014 vuoteen 2016 saakka delfiininkouluttajana Särkänniemessä Tampereella.

-Vaikka delfiinien ja pandojen hoidossa on suuria eroja jo olosuhteidenkin vuoksi, molemmat vaativat tarkkaa hoitoa. Näitä töitä tehdään asenteella, että elämäntyönä on vastuu eläimistä.

Särkänniemen delfiinien pito nostatti tunteita puolesta ja vastaan. Myös pandojen tuomista pitkän matkan takaa Suomeen on arvosteltukin.

Palmrothin mukaan nämä mielipiteet eivät vaikuta hänen päivittäiseen työhönsä.

-Kiinalainen tarkastusdelegaatio on tarkastanut Ähtärin olosuhteet sellaisiksi kuin ne pitää olla ja luonnonsuojeluhan on tässä kaikessa takana, hän muistuttaa.

Pandahoitajaksi halusi lähes 200 hakijaa.

-Valitsijat vakuuttuivat paitsi Annan kokemuksesta eläinten kanssa työskentelystä ja klinikkaeläinhoitajan koulutuksesta niin myös esiintymistaidoista, kertoo Ähtärin eläinpuiston vt. toimitusjohtaja Kari Vainio.

-Valinta oli yksimielinen ja myös valintatestit kertoivat samaa.

Rekrytoinnit Ähtäriin eivät lopu tähän, vaan eläinpuisto hakee parhaillaan uutta toimitusjohtajaa, kiinteistöpäällikköä ja keittiöpäällikköä. Edellinen toimitusjohtaja irtisanoutui yllättäen aiemmin syksyllä.

Eläinpuiston pandatalon rakentaminen on Vainion mukaan loppusuoralla.

Ensi viikolla eläinpuisto kertoo uudistuneesta lipunmyynnistään. Silloin selviää, millä hinnalla Pohjoismaiden ainoita jättiläispandoja pääsee Ähtäriin katsomaan.

J.

Asiasanat

Uusimmat