Uutiset

Pandat ovat laskeutuneet – "Paras lahja 100-vuotiaalle Suomelle"

Pandoja kuljettava lento saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle aikataulun mukaan noin kello 10.00.

Juhlapuheissa kiiteltiin vuolaasti sitä, että pandapariskunta on viimein saapunut Suomeen.

-Ähtärin koko kaupunki odottaa malttamattomana uusia asukkaitaan. Nyt on aihetta isoon juhlaan, hehkutti Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki.

-Hienoa, että voimme olla mukana isopandojen suojelutyössä.Emme olisi voineet parempaa lahjaa saada Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Pandat viihtyvät varmasti hyvin Suomessa. Uskon, että näemme paljon kuvia lumessa leikkivistä pandoista, hehkutti puolestaan maa- ja metsätaliusministeri Jari Leppä (kesk.).

Myös Kiinan suurlähettiläs Chen Li oli sitä mieltä, ettei Kiina vvoisi antaa Suomella parempaa lahjaa.

-Suomi on nyt niitä harvoja maita, joissa on kolme Kiinan suurlähettilästä. Se on osoitus luottamuksesta, että pandojen muutto tänne kesti valmistelussa vain kolme vuotta. Toivottavasti Lumi ja Pyry saavat täällä jälkeläisen. Kun pandat lähtivät Kiinasta, Suomessa alkoi tulla lunta ja pyryä, Chen Li vitsaili Suomen lumipyryistä.

Panda-asiantuntija Jukka Salo kertoi puheessaan, että pandat ovat hyvässä kunnossa. Salo saapui Suomeen Kiinasta vain noin kolme tuntia

-Tämä on ollut erityistä yhteistyötä Suomen ja Kiinan välillä. Autamme Kiinaa esimerkiksi suojelemaan metsiä, joita luonnossa elävät pandat tarvitsevat. Suomessa on osaamista tähän, Salo puhui.

Pandat jatkavat lentokentältä nopeasti Ähtärin eläinpuistoon. Ähtäriin saapumisen jälkeen pandat totuttelevat uuteen kotiinsa kuukauden verran ennen kuin ne ottavat vieraita taloonsa.

Suomessa pandat tunnetaan lempinimillä Lumi ja Pyry. Kiinassa neljävuotias urospanda on tunnettu nimellä Hua Bao ja kolmevuotiaan naaraspandan nimi on ollut Jin Baobao.

Kyseistä urospandaa on kuvailtu uteliaaksi ja eläväiseksi pandaksi, joka on paikalla ruoka-aikaan.

Naaraspanda on varovaisempi ja ujompi tapaus, joka tahtoo esimerkiksi nousta puuhun aterioimaan. Pandat tekevät Palmrothin mukaan yleensä näin vain luonnossa.

Suomen ilmasto-olosuhteet vastaavat olosuhteita pandojen kotivuorilla Kiinassa. Pandan luontainen mustavalkoinen värityskin juontaa juurensa siitä, että se on toimiva suojaväri lumisessa vuoristossa. Pandojen toivotaan lisääntyvän Ähtärissä.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti