Uutiset

Paperiduunari tienaa ennen veroja keskimäärin 3 900–5 100 euroa kuussa – Suomalaisten keskipalkka oli vuonna 2016 reilut 3 300 euroa

Nyt lakossa olevan paperityöntekijän keskimääräinen kuukausipalkka on Paperiliiton mukaan 3 900–4 600 euroa laskentatavasta riippuen. Metsäteollisuus ry korostaa, että keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevän paperityöntekijän keskimääräinen vuosiansio oli 61 221 euroa vuonna 2018, jolloin ansioksi tulee kuukaudessa keskimäärin noin 5 100 euroa.
Metsä Boardin Takon tehdas Tampereella on paperiteollisuuden lakon piirissä. Lakko alkoi maanantaiaamuna. Kuva: Timo Marttila
Metsä Boardin Takon tehdas Tampereella on paperiteollisuuden lakon piirissä. Lakko alkoi maanantaiaamuna. Kuva: Timo Marttila

Paperityöntekijän keskimääräinen kuukausipalkka ennen veroja on Paperiliiton mukaan tällä hetkellä joko 3 900–4 000 euroa tai noin 4 600 euroa laskentatavasta riippuen.

– Kun lisätään palvelusvuosikorvaukset eli ikälisät ja lomarahat, palkka on kuussa keskimäärin noin 4 600 euroa, Paperiliiton sihteeri Sami Laakso kertoo.

Hän huomauttaa, että alalla on käytössä kausipalkkajärjestelmä, ei kuukausipalkka. Esimerkiksi ikälisät maksetaan kolmen kuukauden välein.

Työnantajaa edustava Metsäteollisuus ry korostaa, että keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevän paperityöntekijän keskimääräinen vuosiansio oli 61 221 euroa vuonna 2018. Ansioksi kuukaudessa tulee keskimäärin noin 5 100 euroa.

Kuukausisummat ovat erilaiset, koska Paperiliitto huomioi keskimääräisen palkan kaikissa työaikamuodoissa ja Metsäteollisuus taas painottaa vuosityöansiota, joka perustuu vain keskeytymättömään kolmivuorotyöhön.

– Me olemme käyttäneet kansainvälisessä vertailussamme vertailukohtana keskeytymätöntä kolmivuoroa, koska se on kaikkein merkittävin, Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström toteaa.

Paperiliiton mukaan noin 70 prosenttia paperiteollisuuden työntekijöistä tekee kolmivuorotyötä. Liitolla on työssäkäyviä jäseniä tällä hetkellä noin 12 500.

Suomalaisen keskipalkka oli 2016 yhteensä 3 368 euroa kuussa

Suomalaisten kokonaisansioiden keskiarvo eli keskipalkka oli vuonna 2016 yhteensä 3 368 euroa kuukaudessa, uutisoi Yle vuonna 2017.

Kokoaikatyötä tekevien palkansaajien yleisin kokonaisansio vuonna 2016 oli 2 500 euroa kuukaudessa, Yle kertoi Tilastokeskuksen tietoon pohjautuen.

Lindström toteaa, että paperityöntekijän keskimääräisessä vuosipalkassa on mukana kaikki kolmivuorotyötä tekevälle maksettavat erät paitsi bonukset.

Laakso pitää laskentatapaa erikoisena, sillä hänen mukaansa paperityöntekijän keskituntipalkasta puhuttaessa tulee ottaa mukaan kaikki paperityöntekijät.

– Muuten puhutaan vain kolmivuorotyötä tekevien paperityöntekijöiden palkasta, mikä on vähän eri asia. Paperiliiton laskelmissa ovat mukana myös päivävuoroa tekevät, kaksivuorotyötä tekevät ja keskeytyvää kolmivuoroa tekevät. Työnantajan luvussa on vain keskeytymättömät kolmivuorotyöt, joiden tekijöillä on luonnollisesti suurin palkka, kun heillä on kaikki lisät.

Paperiliitonkin mukaan keskeytymätöntä vuorotyötä tekevän keskimääräinen vuosiansio on juuri tuo Metsäteollisuuden ilmoittama reilut 61 000 euroa.

– Ylitöineen kaikkineen on varmasti tuota luokkaa vuosiansio keskimäärin, Laakso sanoo.

Erimielisyyttä työajan pituudesta: onko pidempi kuin Ruotsissa?

Metsäteollisuus korostaa, että Suomessa paperityöntekijöiden ansiotaso nousee huomattavasti korkeammalle kuin kilpailijamaissa, vaikka Suomessa työaika on lyhyempi. Paperiliiton Laakson mukaan vuosityöaika on kuitenkin kiky-tunneista johtuen pidempi kuin esimerkiksi Ruotsissa.

Metsäteollisuuden mukaan keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevän vuosiansiot nousevat Suomen paperiteollisuudessa keskimäärin jopa yli 60 000 euroon, kun Ruotsissa ja Saksassa vuosiansiot jäävät vastaavissa töissä alle 50 000 euron.

Laakson mukaan paperityöntekijän palkankorotukset ovat olleet viimeisen 10 vuoden aikana hyvin maltillisia: vuosina 2008–2019 palkka on noussut vuosittain keskimäärin 1,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Fingerpori

comic

Näkoislehti

25.2.2020

Uusimmat