Uutiset

Paperiliitto hylkäsi sovintoesitykset UPM:n työriidassa – UPM "erittäin pettynyt" lakon jatkumiseen

Lakko koskee 12 toimipaikalla kaikkiaan noin 2  000:ta Paperiliiton jäsentä.
Paperiliiton hallitus on yksimielisesti päättänyt hylätä UPM:n työriidassa saadut neljä sovintoesitystä. Lehtikuva/Emmi Korhonen

Paperiliiton hallitus on yksimielisesti päättänyt hylätä UPM:n työriidassa saadut neljä sovintoesitystä. Esitykset kattoivat vasta puolet UPM:n paperiliittolaisista työntekijöistä, joten liiton hallitus katsoi, ettei kattavuus riitä.

Sovittelija Leo Suomaan sovintoesitykset koskivat UPM:n liiketoiminta-alueista sellua, erikoispapereita, tarroja ja biopolttoaineita. Painopapereista sovintoesitystä ei ollut annettu.

Paperiliiton hallitus päätti lisäksi pidentää lakkoa kahdella viikolla eli 14. toukokuuta asti, ellei sopua synny sitä ennen.

–  UPM ajoi itsensä nurkkaan rajujen tavoitteittensa takia eikä näytä perääntyvän, vaikka lakko on kestänyt 104 päivää, toimipaikkojen alkuvuoden tulos jää nollaan ja asiakkaat kärsivät materiaalipulasta, sanoi Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala tiedotteessa.

–  Paperiliitto ei tavoittele päättynyttä paperiteollisuuden työehtosopimusta parempia työehtoja, ja palkankorotustavoite on yleisen linjan mukainen. Muihin metsäyhtiöihin verrattuna UPM:n haluttomuus sopia on johtanut siihen, että yhtiön työntekijät ovat joutuneet työnantajan täysin kohtuuttoman periaatteellisen ajojahdin kohteeksi, Vanhala jatkoi.

UPM olisi hyväksynyt esitykset ja sanoi neuvotelleensa tositarkoituksella ja tehneensä useita kompromisseja.

–  Olemme erittäin pettyneitä Paperiliiton päätökseen ja siihen, että jo kolme ja puoli kuukautta kestänyt lakko jatkuu, sanoi yhtiön työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén tiedotteessa.

Neljän liiketoiminta-alueen sovintoesitykset huomioivat Hollménin mukaan molempien osapuolten tarpeita ja toiveita.

–  Sovintoesitykset hyväksyttiin hyvässä uskossa, jotta työrauha liiketoimintoihin olisi saatu palautettua. Nyt kun Paperiliitto on hylännyt jo kertaalleen rakennetut esitykset, liiketoiminnat lähtevät puhtaalta pöydältä, Hollmén sanoi.

UPM ei ole julkistanut tietoja lakon taloudellisesta vaikutuksesta. Tietoja tulee julki, kun yhtiö julkaisee osavuosikatsauksensa vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä 26. huhtikuuta.

Ei sopua ilman painopapereita

UPM:n paperiliittolaiset pääluottamusmiehet vaativat keskiviikkona avoimessa kirjeessä painopaperiyksikköä koskevien neuvottelujen jatkamista pikimmiten. Vastausta kirjeeseen ei ole saatu. Paperiliiton mukaan muita sovintoesityksiä ei olisi tarvinnut hylätä, jos ratkaisu olisi saatu myös painopapereissa.

Lakko koskee 12 toimipaikalla kaikkiaan noin 2  000:ta Paperiliiton jäsentä.

UPM haluaa, että sopimukset ovat liiketoimintakohtaisia. Paperiliitto tavoitteli samantapaista yrityskohtaista sopimusta kuin Stora Ensossa ja Metsä Groupissa.

Liitto on kuitenkin suostunut neuvottelemaan liiketoimintakohtaisista sopimuksista, mutta pyrkii siihen, että sopimukset astuisivat voimaan samanaikaisesti kaikilla liiketoiminta-alueilla.

UPM:n lakko on johtanut muun muassa siihen, että suomalaisella lehdistöllä on niukkuutta paperista.

Uusimmat

Fingerpori

comic