Uutiset

Papit aloittavat postikorttikampanjan piispoille: tavoitteena kirkollinen vihkiminen kaikille

 

Osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista on käynnistänyt kampanjan, jonka tavoitteena on edistää kirkollisen vihkimisen mahdollisuutta myös samaa sukupuolta oleville pareille.

Papit tasa-arvoisen kirkollisen vihkimisen puolesta -Facebook-ryhmän kampanjassa kannustetaan seurakuntalaisia lähettämään oman hiippakunnan piispalle postikortti. Kortissa pyydetään hyväksymään kaikki avioliittoon vihkimiset seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Taustalla on maaliskuun alussa Suomessa voimaan astunut sukupuolineutraali avioliittolaki. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on katsonut, ettei sen omaa avioliittonäkemystä muuteta lainmuutoksen seurauksena.

Kampanjan yhdyshenkilönä toimii Helsingin yliopiston yliopistopappina työskentelevä pastori

Laura Mäntylä

.

Mäntylän mukaan kampanjassa on kymmeniä pappeja eri puolelta Suomea, mutta tarkoitus on aktivoida erityisesti seurakuntien jäseniä.

– Tässä on seurakuntalaisten asioista kyse. Että jokainen pariskunta, joka haluaa liitolleen siunauksen tai vihkimisen, niin sen myös saa kirkossa, Mäntylä kertoo Lännen Medialle.

Sukupuolineutraali avioliittolaki on jakanut käsityksiä kirkossa.

Keskiviikkona käynnistyneen postikorttikampanjan lisäksi kirkolliskokousedustajat ovat jättämässä kokoukselle esitystä, jossa halutaan laajentaa kirkollinen vihkiminen ja siunaus koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkolliskokous kokoontuu toukokuussa.

Esityksen läpi meneminen vaatisi kuitenkin kolmen neljäsosan kannatuksen kokousedustajissa. Mäntylä ei siksi usko, että aloite tulee menemään läpi. Hänen mukaansa muutosta vaativien pitäisikin ennen kaikkea äänestää seurakuntavaaleissa.

– Tällä hetkellä, kun 12 prosenttia äänestää seurakuntavaaleissa, niin se heijastuu myös kirkolliskokoukseen.

Kirkollinen vihkiminen on jo nyt laillinen avioliitto. Pappi voi kuitenkin saada vihkimisestä itselleen seuraamuksia hiippakunnan tuomiokapitulilta, jos homoliiton vihkiminen tulee hiippakunnan tietoon.

Viime viikolla yhdestä Suomen papista

Kai Sadinmaasta

tehtiin kantelu tuomiokapitulille, kun hän vihki samaa sukupuolta olevia pareja Vihdoinkin vihille -massavihkimistapahtumassa Helsingissä.

Mäntylän tiedossa on useita pappeja, jotka ovat sopineet vihkivänsä tai siunaavansa samaa sukupuolta olevia pareja. Verkossa on avattuna myös Sateenkaaripapit-verkkosivusto, jossa on lueteltu pappeja, jotka ovat valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia.

– Kai (Sadinmaa) ei jää mitenkään ainoaksi todellakaan, Mäntylä toteaa.

 

Asiasanat

Uusimmat