Uutiset

Pärmäkosken jaettu mitali toi mieleen Juha Miedon karun kohtalon – "Lehmä on märehtivääne ja ihminen on erehtyvääne"

Hiihtäjälegenda Juha Mieto oli aikanaan vastaavanlaisessa tilanteessa kuin Krista Pärmäkoski, joka voitti Pyeongchangin olympialaisissa jaetulla sijalla pronssia 10 kilometrin hiihdossa – sillä erotuksella, ettei Mieto saanut mitalia lainkaan.

-Olin nuori kaveri silloin. Hävisin kuudella sadasosalla eikä se neljäs kilpailija saa yhtään mitään. Ei edes lämmintä kättä., Mieto lataa.

Vuonna 1972 Mieto hävisi pronssimitalin Sapporon olympialaisissa 0,06 sekunnin erolla 15 kilometrin hiihdossa ja vuonna 1980 Ruotsin Thomas Wassbergille Lake Placidin olympialaisissa kultamitalin sadasosasekunnin erolla.

-Olen ensimmäinen ja viimeinen sadasosilla häviäjä. Sinne meni jaettu pronssi ja jaettu kulta, mutta säännöt ovat sääntöjä

Vuoden 1980 olympialaisten jälkeen sääntöihin tehtiin muutos ja aikaa alettiin mitata hiihdossa kymmenesosasekunnin tarkkuudella.

-Silloin säännöt olivat toisenlaiset. Hävisin olympiakullan sadasosahalla. Jos minun urani aikana olisi otettu aika kymmenyksen tarkkuudella, minulla olisi nyt kaksi jaettua mitalia, olympiakulta ja -pronssi. Mutta silloin säännöt olivat sellaiset ja sääntöjen mukaan pelataan, Mieto kommentoi.

Urbaanilegendan mukaan vuonna 1980 Miedon kiperän kultahäviön jälkeen Wassberg olisi ehdottanut, että valmistettaisiin mitali, joka on toiselta puolelta kultaa ja toiselta hopeaa.

-Kyllä sellaista ehdotettiin. Mutta kisat oli käyty ja sillä sipuli. Ei se ole urheilijoiden tehtävä päättää sellaisesta, vaan herrojen. Ei minua ole se vaivannut sen jälkeen. Aina pitää ottaa vastaan se mitä annetahan. Elämä jatkuu ja menee eteenpäin. Turha on katsoa peräpeilihin, Mieto sanailee.

-Lehmä on märehtivääne ja ihminen on erehtyvääne.

Mitalin voi jakaa monella tavalla

-Jaetut sijat ovat hiihdossa melko harvinaisia, mutteivät tavattomia. Vuonna 2002 oli sellainenkin tapaus Salt Lakessa, että kaksi norjalaista sai jaetun ykkössijan takaa-ajossa, kun kullan alun perin voittanut espanjan edustaja Johann Mühlegg kärysi dopingista, urheilumuseon tietopalvelun asiantuntija Vesa Tikander mainitsee.

Tikanderin mukaan myös mitali on kuin onkin joskus laitettu puoliksi.

Vuonna 1936 Berliinin kesäkisoissa japanilaiset Shuhei Nishida ja Sueo Oe päätyivät seiväshypyssä samoilla suorituksilla sijoille 2 ja 3. Miehet päättivät jättää uusinnan tekemättä ja sopivat, että Nishida ottaa hopeamitalin ja Oe pronssin.

Kotimaassa mitalit halkaistiin ja sulatettiin uudelleen yhteen siten, että molemmat saivat samanlaisen puoliksi hopeisen ja puoliksi pronssisen mitalin. Tilastoihin merkittiin kuitenkin Nishida hopealle ja Oe pronssille.

Asiasanat

Uusimmat