Uutiset

Perheiden suosima lomakohde peri maidottomasta ruuasta yllättäen lisämaksun – "Raaka-aineet ovat sen verran hintavampia"

Naantalin Muumimaailmassa lastensa kanssa vieraillut lomailija koki ikävän yllätyksen tutkittuaan jälkikäteen ravintolan kassakuittia. Perheenäiti muisti tilanneensa Muumimaailman ravintolasta kasvishampurilaisaterian maidottomana. Yllätyksenä tuli, että tämän erityistoiveen vuoksi vajaan kymmenen euron hintaiseen ateriaan oli lisätty yhden euron suuruinen vegaanilisä.

Perheenäiti piti käytäntöä kummallisena ja jopa syrjivänä. Miksi suosittu lomakohde perii lisämaksun niinkin yleisestä erityisruokavaliotoiveesta kuin maidottomuudesta?

Kysyimme asiaa Muumimaailmasta, josta vastauksen antoi markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen.

-Meillä on listoilla kasvishampurilainen, ja pystymme tekemään sen vegenä. Siihen tulee vegejuusto ja vegemajoneesi, jotka ovat sen verran hintavampia, että niihin tulee se yhden euron lisä.

Koskisen mukaan muita vastaavia lisiä ei annoshintoihin tule. Henkilökuntaa on ohjeistettu kertomaan vegaanilisästä myyntitilanteessa.

-Sitä en osaa sanoa, onko tässä kyseisessä tilanteessa sanottu mitään. Eivät he (työntekijät) välttämättä tietenkään kaikkia ohjeistuksia muista.

Koskisen mukaan erityisruokavalioannosten kysyntä on ollut Muumimaailman ravintoloissa toistaiseksi pientä. Hän arvelee, että jos kysyntä lisääntyy, myös hinnoitteluun voidaan tehdä toisenlainen ratkaisu.

-Ne voidaan laittaa listaan, mutta hintakin on sitten kalliimpi, jos raaka-aineet ovat kalliimpia. Toistaiseksi jatkamme nykyisellä käytännöllä.

Koskinen kertoo, että toisinaan asiakkaat kysyvät gluteenittomia hampurilaisia, mutta niiden valmistaminen vaatisi nykyistä isommat tilat. Hän huomauttaa, että myös erityisruokavaliota noudattaville löytyy Muumimaailmassa silti syötävää. Kotiruokabuffet Mamman keittiössä allergiaruokia on hyvin tarjolla, ja niille on varattu kokonaan oma erillinen pöytänsä.

-Näistä allergiaruuista ei veloiteta mitään lisää, vaan ne ovat siellä vapaasti otettavissa.

Erilaiset toiveet lisääntyneet rajusti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo, että erilaisten erityisruokavalioihin liittyvien toiveiden määrä ravintoloissa on suorastaan räjähtänyt käsiin muutaman viime vuoden aikana.

-Ihmiset haluavat tosi paljon muutoksia listalla oleviin annoksiin. Jotkut pienet ravintolat ovat jopa joutuneet luopumaan toiminnasta tämän takia.

Lapin mukaan alalla ei ole olemassa ohjeistuksia siitä, miten näitä ravintolan ruokalistasta poikkeavia annoksia tulisi hinnoitella. Lappi muistuttaa, että mahdolliset lisäkustannukset on kuitenkin syytä ilmoittaa asiakkaalle aina etukäteen.

-Tämä on ihan yleinen kuluttajansuojakäytäntö, että asiakkaalle todetaan joko suullisesti tai kirjallisesti, mitä tuote maksaa. Tässä (Muumimaailman) tapauksessa on varmasti sattunut vahinko, Lappi kommentoi.

Asiasanat