Uutiset

Perustuslakivaliokunta saattaa jo tiistaina päättää, joutuuko Haavisto poliisitutkintaan al Holin -leirin suomalaisten kotiutusjupakassa

Valiokunta kuulee ulkoministeri Pekka Haavistoa ja hänen osittain hyllyttämäänsä konsulipäällikköä sekä valtakunnansyyttäjänviraston edustajia.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (kuvassa) on antanut vaihtelevia selityksiä konsulipäällikkö Pasi Tuomisen kohtelusta al Hol -jupakassa.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (kuvassa) on antanut vaihtelevia selityksiä konsulipäällikkö Pasi Tuomisen kohtelusta al Hol -jupakassa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta jatkaa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkatoimien laillisuuden tutkintaa al Holin -leirin suomalaisten kotiutusjupakassa.

Valiokunta kuulee tiistaina sekä Haavistoa että ulkoministeriön konsulipäällikköä Pasi Tuomista, jota Haaviston on kerrottu pyrkineen painostamaan noutamaan al-Holin leirin lapset Suomeen konsulikyydillä. Kun Tuominen ei ollut suostunut laittomaksi kokemaansa toimenpiteeseen, Haavisto syrjäytti hänet osin tehtävistään.

Valtakunnansyyttäjän ja perustuslakivaliokunnan on perusteltua tehdä ministerivastuuasiassa tiivistä yhteistyötä. Siksi valiokunnan kuultavaksi tiistaina on kutsuttu myös valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe.

Perustuslakivaliokunta voi pyytää valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimiin esitutkinnan suorittamiseksi. Tällöin pitää olla aihetta epäillä, että asiassa on tapahtunut rikos.

Esitutkintapyyntö on mahdollista tehdä joko tiistaina Haaviston ja Tuomisen kuulemisen jälkeen tai sen jälkeen, kun valiokunta on myöhemmin kuullut valtiosääntöoikeuden, rikosoikeuden sekä hallinto- ja virkamiesoikeuden asiantuntijoita.

Toisaalta perustuslakivaliokunta voi itsekin jatkaa tutkintaa, vaikka sen tutkinnassa ei päästä niin yksityiskohtaiselle tasolle kuin poliisitutkinnassa.

Jo ennen jouluaperustuslakivaliokunta kuuli oikeuskansleri Tuomas Pöystiä keskinäisestä työnjaosta. Haavistosta on tehty hänelle kanteluja, mutta oikeuskansleri ei tutki samoja asioita kuin perustuslakivaliokunta.

Haaviston toimia perustuslakivaliokunnassa tutkitaan opposition kymmenen kansanedustajan tekemän muistutuksen perusteella. He pyysivät tutkimaan, onko Haavisto painostanut viranhaltijoita tekemään lainvastaisia päätöksiä.

Lisäksi he haluavat selvitettävän, onko Haavisto menetellyt lainmukaisesti al-Holin erityisedustajan nimittämisessä ja konsulipäällikön tehtävien muuttamisessa sekä jättäessään asian tuomatta valtioneuvoston yleisistuntoon. Valtioneuvosto päätti lasten kotiuttamisesta vasta joulukuussa, minkä jälkeen kaksi orpolasta tuotiin leiriltä Suomeen.

Vanhasen tapauksessa tehtiin esitutkinta

Aiemmin 2000-luvulla perustuslakivaliokunta on käsitellyt ministerivastuuasiana kahden entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) ja Jyrki Kataisen (kok.) virkatoimien laillisuutta.

Vanhasen tapauksessa suoritettiin esitutkinta. Perustuslakivaliokunta totesi hänen rikkoneen tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, kun hän pääministerinä oli osallistunut raha-avustusten jakamiseen Nuorisosäätiölle, jolta oli saanut vaalitukea. Kyse ei kuitenkaan ollut törkeästä huolimattomuudesta, minkä takia syytettä valtakunnanoikeudessa ei nostettu.

Lain mukaan syyte ministeriä vastaan voidaan nostaa, jos hän tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

Kataisen tapauksessa perustuslakivaliokunta päätti ilman esitutkintaa, ettei ollut syytä epäillä hänen menetelleen lainvastaisesti, kun Pekka Himasen yhtiöltä hankittiin kilpailuttamatta 700 000 euron hintainen tulevaisuusselvitys.

Uusimmat

Näkoislehti

30.10.2020

Fingerpori

comic