Uutiset

Pietikäinen potkisi unkarilaisen Fidesz-puolueen ulos EPP:stä – syynä muun muassa pakolaispolitiikka

Kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen potkisi unkarilaisen Fidesz-puolueen ulos Euroopan kansanpuolue EPP:stä, jolla on ryhmä EU:n parlamentissa. Kokoomus kuuluu samaan ryhmään parlamentissa.

Syynä on se, ettei Fidesz toimi Pietikäisen mukaan EPP:n periaatteiden mukaisesti. Unkarissa johtavan puolueen asemassa oleva Fidesz on muun muassa harjoittanut todella tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja vaikeuttanut kansalaisjärjestöjen toimintaa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on moittinut Unkaria siitä, että se palauttaa turvapaikanhakijoita todella herkästi rajojensa ulkopuolelle ja ettei maa ota kuin muutamia hakijoita rajojensa sisälle.

-Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että on parempi pitää kaikki mukana ja vaikuttaa sitä kautta. Kymmenen vuoden aikana kehitys on kuitenkin mennyt vain huonompaan suuntaan. Oma mielipiteeni on se, että Fidesz pitäisi erottaa kansanpuolueesta, Pietikäinen sanoi perjantaina kokoomuksen puoluekokouksessa.

Pietikäinen pitää kummallisena sitä, että Unkari ja Puola saavat runsaasti EU:lta tukia, mutta irtisanoutuvat yhteisistä periaatteista ja päätöksistä. Puola ja Unkari kuuluvat niihin maihin, jotka eivät ole tehneet turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja.

-Lisäksi tuomarien nimitykset eivät ole Unkarissa ja Puolassa olleet oikeusvaltioperiaatteiden mukaisia. Keskusteluja unkarilaisten ja myös puolueen puheenjohtajan, pääministeri Viktor Orbánin kanssa on käyty, Pietikäinen sanoo.

Pietikäisen mukaan myös esimerkiksi hollantilaiset ovat kyllästyneet Fideszin toimintaan EPP:ssä. Ratkaisu mahdollisesta erottamisesta olisi tehtävä EPP:n puoluekokouksessa.

-Teoriassa asia voi olla esillä marraskuun puoluekokouksessa. Tämä ei ole pelkästään Suomen kokoomuksen asia, Pietikäinen sanoo.

Asiasanat

Uusimmat