Uutiset

Pohjois-Korea ampui kaksi lyhyen kantaman ohjusta mereen

Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa seurattiin torstaina ruuduilta uutisia Pohjois-Korean ohjuskokeista. Kuva: KIM CHUL-SOO
Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa seurattiin torstaina ruuduilta uutisia Pohjois-Korean ohjuskokeista. Kuva: KIM CHUL-SOO

Pohjois-Korea ampui torstaina kaksi lyhyen kantaman ohjusta, kertoivat Etelä-Korean viranomaiset.

Ohjuskokeet olivat ensimmäiset sen jälkeen, kun Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sopivat viime kuussa käynnistävänsä uudelleen ydinaseriisuntaneuvottelut.

Etelä-Korean puolustusministeriö vetosi Pohjois-Koreaan, jotta se lopettaisi sotilaallisia jännitteitä lisäävät toimet alueella.

Etelä-Korean mukaan naapurimaa testasi uudentyyppisiä aseita, mutta joidenkin asiantuntijoiden mukaan kyse oli maan toukokuussa testaamien aseiden uudelleentestauksesta.

Torstaiaamuna maan itärannikolla sijaitsevasta Wonsanin kaupungista ammutuista ohjuksista ensimmäinen lensi noin 430 kilometrin päähän ja toinen 690 kilometrin päähän mereen, kertoivat.Etelä-Korean viranomaiset. Molemmat lensivät 50 kilometrin korkeuteen.

Reaktio sotaharjoitukseen

Ohjuskoe tulkittiin Kimin reaktioksi Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean lähestyvään yhteiseen sotaharjoitukseen, johon Pohjois-Korea suhtautunut nyreästi. Pohjois-Korean ulkoministeri Ri Yong Ho syytti tässä kuussa Yhdysvaltoja lupausten rikkomisesta.

Aseiden laukaisun pelätään vesittävän Trumpin ja Kimin kesäkuun lopussa käynnistämät ydinaseriisuntaneuvottelut alkuunsa. Johtajat tapasivat Koreoiden rajalla sijaitsevalla demilitarisoidulla alueella.

Yhdysvaltojen ulkoministerin Mike Pompeon ja Pohjois-Korean ulkoministeri Rin oli määrä tavata ensi viikolla Bangkokissa järjestettävässä Kaakkois-Aasian turvallisuusfoorumissa. Ri oli perunut matkan, kertoi diplomaattilähde Reutersille.

Yhdysvallat ei kommentoinut

Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton ei maininnut ohjuskokeita torstaisessa tviitissään, jonka hän kirjoitti vierailtuaan Etelä-Koreassa.

Hänen mukaansa alueellista turvallisuutta käsitellyt tapaaminen oli “antoisa”. Bolton tunnetaan kovasta linjastaan suhteessa Pohjois-Koreaan.

Japanin pääministeri Shinzo Abe kommentoi, että kokeesta ei aiheutunut välitöntä turvallisuusuhkaa Japanille.

Kiinan ulkoministeriö kehotti Pohjois-Koreaa ja Yhdysvaltoja käynnistämään ydinaseriisuntaneuvottelut “niin pian kuin mahdollista”.

Uusimmat