Uutiset

Pohjois-Korealla oma versio Hanoin epäonnistumisesta: Kim ei vaatinut kaikkien pakotteiden purkamista

Pohjois-Korean uutistoimiston julkaisemassa kuvassa Donald Trump (oik.) ja Kim Jong-un kävelevät yhtä jalkaa Hanoin Metropole-hotellin piha-alueella. Huippukokouksen epäonnistumisen syistä miehillä on eri versiot. Kuva: KCNA

Nyt on selittelyjen aika. Miksi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kokous Vietnamin Hanoissa epäonnistui?

Trump sanoi tiedotustilaisuudessa Hanoissa torstaina, ettei sopimusta syntynyt, koska Pohjois-Korea vaati kaikkien pakotteiden purkamista.

Pohjois-Korea ei vaatinut Hanoissa kaikkien talouspakotteiden kumoamista. Näin väitti puolestaan Pohjois-Korean ulkoministeri Ri Yong-ho varhain perjantaina. Hänen mukaansa Pohjois-Korea olisi tyytynyt pakotteiden osittaiseen purkamiseen.

Pohjois-Korealle olisi ulkoministeri Rin mukaan riittänyt se, että pakotteita olisi höllennetty elintarvikkeiden ja muiden arkielämässä tarvittavien tavaroiden osalta. Sotilastarvikkeet olisivat tällöin jääneet yhä pakotteiden piiriin.

Tarjous ydinlaitoksesta

Ulkoministeri Ri väittää, että Pohjois-Korea tarjosi “realistisen ehdotuksen” Yongbyonin ydinrikastuslaitoksen alasajosta amerikkalaisten tarkkailijoiden silmien alla. Tämä on hänen mukaansa “suurin ydinriisunta-askel, jonka voimme ottaa nykyisen luottamuksen oloissa maidemme välillä”.

Trumpille tämä ei riittänyt, vaan hän olisi halunnut takeet siitä, että Pohjois-Korean koko ydinohjelma pysäytetään.

Asiantuntija-arvioiden mukaan Pohjois-Korealla on 20–60 ydinpommia. Trumpin mukaan Kim lupasi Hanoissa, että Pohjois-Korea jatkaa taukoa ydin- ja ohjuskokeissaan.

Pohjois-Korean media kuvasi kokouksen päättämisen varsin sovittelevaan sävyyn.

“Rakentava ja vilpitön kokous”

Valtion uutistoimisto KCNA kirjoitti, että Trumpilla ja Kimillä oli ollut “rakentava ja vilpitön” tapaaminen. Uutistoimisto ei maininnut sanallakaan siitä, että johtajat lähtivät kokouksesta tyhjin käsin.

Kommunistipuolueen Rodong Sinmun -lehden kuvissa Trump ja Kim keskustelevat hymyissä suin. Vielä toissa vuonna Pohjois-Korean media oli nimitellyt Trumpia “henkisesti häiriintyneeksi vanhukseksi”.

Myös Yhdysvaltojen edustajien kommenteissa varottiin lyömästä ovia kiinni.

Ulkoministeri Mike Pompeo sanoi lehdistötilaisuudessa Manilassa, että Yhdysvallat on valmis palaamaan neuvottelupöytään. Kolmannesta huippukokouksesta Trumpin ja Kimin välillä ei kuitenkaan ole kukaan sanonut mitään.

Etelä-Korea pelkäsi uutta yllätystä

Etelä-Koreassa Hanoin kokousta seurattiin silmä tarkkana.

Eteläkorealaiset pelkäsivät, että Trump ja Kim yllättävät samaan tapaan kuin ensimmäisessä kokouksessaan Singaporessa viime kesäkuussa.

Tuolloin Trump ilmoitti peruvansa sotaharjoitukset Etelä-Korean kanssa hyvän tahdon eleenä Pohjois-Korealle. Etelä-Korea ei ollut saanut tästä minkäänlaista etukäteistietoa.

Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in on lämmitellyt suhteitaan pohjoiseen naapuriin. Moon tapasi Pohjois-Korean Kim Jong-unin kolme kertaa viime vuonna.

Moon sanoi puheessaan Soulissa perjantaina, että Etelä-Korea jatkaa Yhdysvaltain tuella suhteiden lämmittämistä Pohjois-Korean kanssa.

Moon mainitsi esimerkkeinä turismin kehittäminen Pohjois-Koreassa sijaitsevalla Kumgang-vuorella ja eteläkorealaisten yritysten paluun raja-alueella sijaitsevalle Kaesongin teollisuusalueelle.

Uusimmat