Uutiset

Pohjois-Norjasta löytyi ehkä maailman vanhin venettä esittävä kalliopiirros – ikää yli 10 000 vuotta

Pohjois-Norjasta on löytynyt ikivanha venettä esittävä kalliopiirros. Noin 10 000-11 000 vuoden ikäiseksi arvioitu muinaisjäännös saattaa olla maailman vanhin venettä esittävä kalliopiirros, arvioi Tromssan yliopiston arkeologi Jan Magne Gjerde Norjan yleisradiolle NRK:lle. NRK kertoi löydöstä keskiviikkona.

Arkeologiseksi sensaatioksi kuvaillun löydön teki eläköitynyt geologi Ingvar Lindahl. Löytöpaikka on Lofoottien eteläpuolella muutaman kymmenen kilometrin päässä Narvikista. Alueelta on löytynyt kalliopiirroksia aiemminkin, mutta NRK:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan muinaisten ihmisten kaivertama veneen kuva vaikuttaa olevan Skandinavian vanhimpia ja suurimpia kalliopiirroksia.

Venettä esittävä kalliopiirros on noin neljä metriä pitkä, ja se on kaiverrettu kiveen noin 2-3 senttiä paksuilla ääriviivoilla.

Kuten Tromssan yliopiston Lännen Medialle toimittamista valokuvistakin näkee, kuviota on hyvin vaikeaa huomata muuten kuin silloin, kun auringonvalo osuu siihen suoraan sivulta. Tämä on tyypillistä vanhoille kalliopiirroksille. Ne ovat usein niin kuluneita, että paljastuvat vain, kun uurrosten pohjalle lankeaa varjo.

Kalliopiirros sijaitsee noin 70 metrin korkeudella merenpinnasta. Sen ikä on arvioitu olettamalla, että vene on alun perin tehty rantaan ja määrittelemällä, kuinka paljon jääkauden jälkeinen maannousema on siirtänyt vesirajaa sen jälkeen.

Piirroksesta erottuu veneen partaat, kölilinja ja kokka, mutta veneen peräosaa kalliopiirroksessa ei enää näy. NRK:n haastatteleman arkeologi Gjerden mukaan Grönlannista on tehty aiemmin nyt tehtyä löytöä muistuttava kalliopiirros veneestä.

Jos kalliopiirros on todella yli 10 000 vuotta vanha, se on tehty aikana, jolloin jääkausi oli juuri päättynyt ja ilmasto lämpeni nopeasti. Jääkautta seurannut nykyilmastoa lämpimämpi jakso ei ollut kuitenkaan vielä alkanut.

Norjan rannikolta ja Kuolan niemimaalta on löytynyt paljon tuhansia vuosia vanhoja kalliopiirroksia. Esimerkiksi pari vuotta sitten tutkijat löysivät arviolta 7 000 vuotta vanhoja kalliopiirroksia peuroista ja hirvistä, kun Kirkkoniemen lähistöllä ollutta aluetta tutkittiin paikalle suunnitellun öljyterminaalin takia.

Suomesta ei ole löydetty vielä yhtään esihistoriallista kalliopiirrosta, vaikka kalliomaalauksia tunnetaan yli sadasta kohteesta.

Asiasanat

Uusimmat