Uutiset

Poliisi epäilee kolmea ulkomaalaismiestä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä – kiinniotot tehty Helsingissä

Poliisi ei kerro uhrien määrää. Kiinniotto on tapahtunut lauantai-iltana

Kolme ulkomaalaista miestä on otettu kiinni lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kiinniotto on tapahtunut Itä-Helsingissä lauantai-iltana.

Helsingin poliisi on tiedottanut tapauksesta vähän, eikä poliisi ole kertonut uhrien määrää tai heidän ikäänsä. Poliisi on vahvistanut ainoastaan epäiltyjen kiinnioton STT:lle sunnuntaina.

Poliisin tutkinnassa olevan tapahtumasarjan epäillään tapahtuneen viimeisen kahden kuukauden sisällä.

Järkyttävät rikokset paljastuivat ensin Oulussa

Oulussa tutkitaan parhaillaan useita alaikäisiin tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikoksia, joiden tekijöiksi epäillään ulkomaalaisia miehiä. Ainakin osa epäillyistä on tullut maahan turvapaikanhakijoina.

Oulun poliisi tiedotti perjantaina tutkivansa neljää uutta tapausta, jossa kyse on lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tämän lisäksi poliisin tutkinnassa on viisi erillistä tapausta, jossa on kyse samoista rikoksista.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.), pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) vierailivat lauantai-iltana Oulussa kuulemassa kaupungin johtoa ja virkamiehiä siitä, mihin toimiin kaupungissa rikosaallon vuoksi ryhdytään.

Ministerit lupasivat lisäresursseja ja muuta tukea Oululle, jotta tapaukset saadaan selvitettävä.’

KRP:n rikosylikomisario Sari Sarani on sanonut useissa mediahaastatteluissa, että nyt esiin tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, sillä suurin osa lapsiin tai nuoriin kohdistuneista seksuaalirikoksista jää pimentoon.

Vaatimukset lain koventamisesta alkoivat heti

Oulussa esiin tulleet tapaukset ovat herättäneet myös vaatimuksia seksuaalirikoksista annettavien tuomioiden kiristämiseksi.

Kansanedustaja, eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sekä sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin molemmat vaativat eilen lauantaina, että seksuaalirikoksista annettavien tuomioiden vähimmäisrangaistuksia on kiristettävä.

Tuppurainen vaati myös sitä, että jo nyt voimassa olevaa ulkomaalaislakia on sovellettava. Ulkomaalaislain mukaan rikoksesta tuomittu ulkomaalainen voidaan karkottaa maasta.

– Hän muistuttaa myös, että jo nyt ulkomaalaislaki mahdollistaa sen, että rikoksen tehneet ulkomaalaiset voidaan karkottaa maasta.

– Tätä lakia on nyt sovellettava, Tuppurainen sanoi Lännen Median haastattelussa.

Oulussa vieraillut pääministeri Juha Sipilä totesi, että karkottaminen ei välttämättä toimi, koska jotkut maat eivät ota rikoksia tehneitä vastaan.

Sipilän mukaan jatkossa palautussopimuksia pyritään selkiyttämään.

 

Juttua päivitetty klo 11.15. Lisätty taustatietoa Oulussa tapahtuneista rikoksista.

Uusimmat