Uutiset

Poliisi jututti tehohoidossa Kuopion kouluhyökkäyksestä epäiltyä, myös todistajia kuultiin

Ukrainan suurlähetystö: Kuollut nainen oli syntyperäinen Ukrainan kansalainen
Poliisi eristi nauhoin kauppakeskuksen, jossa verityö tapahtui tiistaina. Kuva: Matias Honkamaa
Poliisi eristi nauhoin kauppakeskuksen, jossa verityö tapahtui tiistaina. Kuva: Matias Honkamaa

Poliisi puhutti Kuopion kouluhyökkäyksestä epäiltyä miestä ensimmäisen kerran keskiviikkona, kertoi rikoskomisario Jarkko Timonen keskusrikospoliisista STT:lle.

–  Tässä vaiheessa tutkintaa emme kerro puhutuksen sisällöstä emmekä motiivista julkisuuteen. Turvaamme tutkintaa sillä tavalla, hän sanoi.

Epäillyn lisäksi poliisi puhutti muita asiaan liittyviä henkilöitä, asianomistajia ja todistajia. Myös tekninen tutkinta tapahtumapaikalla jatkui.

Timonen ei vielä vahvistanut tietoa siitä, että hyökkäyksessä kuollut nainen olisi Ukrainan kansalainen. Hänen mukaansa poliisi tekee asiassa omia varmistuksia.

Ukrainan suurlähetystö vahvisti STT:lle, että kyseessä oli syntyperäinen Ukrainan kansalainen. Lähetystön mukaan nainen oli syntynyt vuonna 1996 ja saapunut Suomeen vuonna 2017. Hän opiskeli Savon ammattiopistossa.

Suomessa nainen oli mennyt naimisiin toisen EU-maan kansalaisen kanssa. Nainen oli vieraillut Suomessa ennen avioitumista, suurlähetystöstä kerrotaan. Aviomies ei ole suomalainen.

Uhrin kansalaisuudesta olivat aiemmin kertoneet muun muassa Savon Sanomat ja Yle.

Kuopion yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Antti Hedman puolestaan kertoi STT:lle, että sairaalassa on edelleen hoidossa viisi ihmistä, joista kaksi vakavimmin loukkaantunutta on edelleen tehohoidossa.

Heidän tilansa on kuitenkin vakaa. Vakavasti loukkaantuneista toinen on teosta epäilty.

Viikkomessu nosti tunteet pintaan

Kuopiolaiset kokoontuivat keskiviikkona Kuopion tuomikirkkoon, jonka viikkomessussa muistettiin tiistaisen väkivallanteon uhreja. Kirkossa järjestettiin hiljainen hetki kouluhyökkäyksessä kuolleen muistolle.

STT vieraili kirkolla messun aluksi, jolloin paikalla oli muutamia kymmeniä kaupunkilaisia. Kirkkoon saapuneet kertoivat messun olevan tärkeä lohdun tuoja murheen keskellä.

Messu nosti pintaan myös tunteita. Kuopiolainen Jaana Lappalainen liikuttui kyyneliin tapahtumasta puhuessaan.

–  Huoli on paikallisten nuorten voinnista. Toivottavasti tämän jälkeen voidaan uskaltaa kysyä, että mitä kuuluu useammin.
Lappalainen kiitteli viranomaisia rauhoittavasta toiminnasta tilanteen keskellä. Apua on annettu ilman että tarvitsee erikseen pyytää.

Myös Heidi Ryhäsen huoli oli noussut koulussa olevista tutuista, jotka kaikki olivat kunnossa.

–  Kyllä se pohdituttaa, että tällaista sattuu omalla paikkakunnalla. Toivottavasti kaikki saavat kriisiapua, hän sanoi.

”Hiljainen, omissa oloissaan oleva, mukava”

–  Hän oli vähän hiljainen ja omissa oloissaan oleva, mutta vaikutti mukavalta. Muutaman kerran puhuin hänen kanssaan silloin lukiossa. Oli myös herttaisen oloinen, kertoi Kuopion kouluhyökkäyksestä epäillyn Joel Marinin kanssa samaan aikaan lukiossa opiskellut mies STT:lle puhelimitse.

STT kertoo epäillyn nimen poikkeuksellisesti jo tutkinnan alkuvaiheessa teon vakavuuden vuoksi. Hänen henkilöllisyydestään ei ole epäselvyyttä, sillä tekoa todistivat useat hänet tuntevat ihmiset ja poliisi otti hänet kiinni rikospaikalta.

Epäillyn tuntenut mies muistelee tämän käyneen lukioaikoina treenaamassa kuntosalilla. Kaikki vaikutti olevan kunnossa.
Kuullessaan kouluhyökkäyksestä epäillyn nimen mies sanoo olleensa tosi yllättynyt.

–  Kävi vähän sääliksi, kun tiesin hänet. Ainakin silloin hän vaikutti tosi mukavalta. En sitten tiedä, mitä on aikaisemmin tai sen (lukion) jälkeen tapahtunut elämässä.

Lukioajan jälkeen mies ei ole epäiltyä tavannut.

STT:n toimittaja tapasi Kuopiossa epäillyn entisen luokkatoverin, jonka mukaan epäiltyä oli kiusattu koko ala- ja yläasteen ajan muun muassa ulkonäön takia. Entisen luokkatoverin mielestä epäilyllä oli ollut kouluaikana muutama kaveri.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

30.11.2020