Uutiset Helsinki

Poliisi tutkii jälleen uutta vanginvartijaan kohdistunutta pahoinpitelyä, väkivallanteoissa jo yhteensä 12 uhria – "Jengikytkökset ovat vielä epäselviä"

Risen mukaan 11 vanginvartijan pahoinpitelyssä taustalla järjestäytynyt rikollisuus. Poliisi selvittää jengikytköstä myös uusimpaan pahoinpitelyyn liittyen. Poliisi ei ole toistaiseksi puuttunut yhdistyslain nojalla United Brotherhoodin ja Bad Unionin laittomaksi määriteltyyn jengitoiminnan jatkamiseen.
Poliisihallituksen tietojen mukaan väliaikaiseen toimintakieltoon määrätty rikollisjärjestö United Brotherhood on riisunut tunnuksensa ja luopunut lähes kaikista kerhotiloistaan. Kuva: Poliisi Poliisi
Poliisihallituksen tietojen mukaan väliaikaiseen toimintakieltoon määrätty rikollisjärjestö United Brotherhood on riisunut tunnuksensa ja luopunut lähes kaikista kerhotiloistaan. Kuva: Poliisi Poliisi

Poliisilla on tutkinnassa jälleen uusi vanginvartijaan kohdistunut pahoinpitelyrikos.

Lännen Median tietojen mukaan kaksi henkilöä pahoinpiteli vartijan tämän vapaa-ajalla muun muassa päähän potkimalla Helsingissä helmikuun puolessa välissä. LM:n tietojen mukaan ainakin toinen tekijöistä kytkeytyy rikollisjärjestö United Brotherhoodiin (UB) sen alajengin Bad Union (BU) kautta.

Keskusrikospoliisi vahvistaa tiedot.

– Tällainen esitutkinta on käynnissä, osallisten jengikytkökset ovat vielä epäselviä. Tässä vaiheessa en voi tämän enempää kommentoida, sanoo tutkinnanjohtaja Kimmo Sainio Krp:stä.

LM uutisoi viime syksynä (27.9.), että UB on luvannut palkkioita Risen vankilaturvallisuudesta vastaavien esihenkilöiden pahoinpitelyistä.

Tuorein väkivallanteko mukaan lukien viimeksi kuluneen kahdeksan kuukauden aikana peräti 12 vanginvartijaa on joutunut jengiläisten väkivallantekojen kohteeksi. Rikosseuraamuslaitos kertoi tiistaina, että lisäksi kaksi työntekijää on pantu suojaukseen jengien heihin kohdistamien väkivaltasuunnitelmia takia (LM 3.3.).

Rise varoitti henkilökuntaansa viime elokuussa jengivankien aiheuttamasta väkivallanuhasta. Risen mukaan UB ja Hells Angels olivat tuolloin kannustaneet kohdistamaan väkivaltaa vankilaviranomaisiin vankiloissa ja niiden ulkopuolella.

Poliisihallitus kertoo, ettei poliisi ei ole puuttunut yhdistyslain perusteella rikollisjärjestön UB:n tai sen alajengin BU:n toimintaan yhdistyslain perusteella sen jälkeen, kun oikeus määräsi jengit väliaikaiseen toimintakieltoon tammikuun lopussa.

– Tällaisia puuttumisia ei ole toistaiseksi ollut, sanoo poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi Poliisihallituksesta (Poha).

– Tiedustelutietoja emme tietenkään kommentoi julkisesti, jos poliisilla sellaisia olisi. Jos käynnissä on rikostutkinta laittomasta yhdistystoiminnan jatkamisesta, asiaa kommentoi aikanaan tutkinnanjohtaja tai syyttäjä.

UB luopunut kerhotiloistaan

Poliisihallituksen mukaan jengit ovat luopuneet omatoimisesti lähes kaikista aiemmin käytössä olleista kerhotiloistaan ja niissä olevista tunnuksista.

– Aivan sataprosenttinen tämä tieto ei ole, mutta tältä tilanne nyt vaikuttaa sen tiedon pohjalta, mitä olemme saaneet. Ei ole myöskään täysin selvää, missä määrin asiaan vaikuttaa väliaikainen kieltopäätös ja missä määrin esimerkiksi se, että suuri osa jengien jäsenistä on tällä hetkellä vankilassa, Saukoniemi sanoo.

UB:lla on ollut kerhotiloja Lahdessa, Joensuussa, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Helsingin osaston kerhotila sijaitsi Tuusulassa.

Lännen Media kysyi mahdollisista toimenpiteistä kaikilta Suomen poliisilaitoksilta helmikuun lopussa. Laitokset eivät kyselyyn vastanneet vaan kertoivat, että tiedotusvastuu asiasta on Poliisihallituksella.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi UB:n ja BU:n väliaikaiseen toimintakieltoon reilu kuukausi sitten 24. tammikuuta. Poliisihallitus ohjeisti tuolloin poliisiyksiköitä valvomaan päätöksen noudattamista päivittäisen poliisitoiminnan yhteydessä.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että laiton yhdistystoiminnan jatkaminen on sakkorikos. Tästä syystä kiireellisemmät tehtävät varmasti priorisoidaan päivittäistoiminnassa sen edelle, Saukoniemi sanoo.

Juttu oikeudessa huhtikuussa

Käräjäoikeus käsittelee UB:n lakkauttamisasiaa seuraavan kerran jatketussa valmisteluistunnossa 17. huhtikuuta. Yhdistyslain mukaan oikeuden on päätettävä väliaikaisen toimintakiellon jatkamisesta tuolloin uudestaan.

– Jos tuomioistuin on antanut väliaikaisen toimintakiellon, sen on joka kerta asiaa käsitellessään päätettävä kiellon voimassaolosta. Toimintakieltoa koskevaan päätökseen ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla, kertoo asiaa oikeudessa ratkova laamanni Anders Cederberg Itä-Uudenmaan käräjäoikeudesta.

Oikeuden mukaan jengien lakkauttamiskanteen käsittely jatkuu huhtikuussa tarkennetun kanteen ja UB-jengin johtajan siihen antamien vastausten perustella.

Tammikuussa paria päivää ennen oikeuskäsittelyä UB-jengi kertoi yllättäen lopettaneensa toimintansa. Poliisin mukaan jengin tarkoituksena oli estää oikeuskäsittely väittämällä, ettei itse toimintansa lopettanutta yhdistystä voida enää määrätä lakkautettavaksi.

Käräjäoikeus ei ole toistaiseksi päättänyt jengien lakkauttamisasian pääkäsittelyn ajankohtaa. Todennäköistä on, että käsittely siirtyy syksylle.

Jengitoimintaa tiukat otteet vankiloissa

Myös Rikosseuraamuslaitos kertoi tiistaina puuttuvansa toimintakiellon seurauksena järjestyneisiin rikollisryhmien toimintaan vankiloissa. Jatkossa vankilat rajoittavat omien vaatteiden käyttöä osastoilla, joihin on sijoitettu jengivankeja.

Jengitunnukset ovat olleet vankiloissa kiellettyjä jo aiemmin. Vangit ovat kuitenkin saaneet vapaasti pukeutua jengiväreihinsä, minkä on ollut yleistä esimerkiksi United Brotherhoodin jäsenten keskuudessa.

Lakkauttamiskanteeseen liitetyn Risen lausunnon mukaan esimerkiksi UB:n jäsenet pitävät yllä ideologiaansa ja yhteenkuluvuuttaan tunnusväreihin pukeutumalla.

Punaista ja mustaa sisältävät vaatteet ovat ulkoinen osoitus muulle vankiyhteisölle UB:n sisäpiiriin kuulumisesta. Samalla viestítetään valmiudesta väkivallan

käyttämiseen, lausunnossa kuvaillaan.

Risen mukaan vankilat tekevät itsenäisesti päätökset siitä, miten vankien pukeutumiseen puututaan. Haasteena esimerkiksi on estää tilanne, jossa vankilavaatteista tulisi merkki järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuulumisesta.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic