Uutiset

Poliisirehtori Himberg poliisityön vaaroista: ”Tapauksia on toistuvasti”

Poliisien ohjeet väkivallan kohtaamiseen ovat viime aikojen väkivaltaisuuksista huolimatta kohdallaan, arvioi Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg.

Himberg on kuitenkin havahtunut poliisiin kohdistuneiden väkivallantekojen määrään.

– On pakko myöntää, tiedotusvälineiden kautta tähän on kyllä ollut pakko huomiota kiinnittää. Tällaisia tapauksia on toistuvasti, sanoo Himberg.

Viikonloppuna uutisoitiin jälleen poliisia kohtaan tehdyistä iskuista, kun Belgiassa mies loukkasi kahta poliisia viidakkoveitsellä. Vastaavasti Loviisan henkirikosepäilyn kiinnioton yhteydessä loukkaantui lauantain vastaisena yönä poliisikoira, ja sunnuntaina Etelä-Ruotsissa Skövden kunnassa mies uhkaili Aftonbladetin mukaan poliisia aseella piiritystilanteessa.

Kesällä Yhdysvalloissa on tehty lukuisia iskuja poliisia vastaan muun muassa vastareaktiona etnisten vähemmistöjen kohteluun.

Vastaavasti kesäkuussa Vihdissä poliisi sai surmansa virantoimituksessa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.

Himbergin mukaan Poliisihallituksessa tarkasteltiin Vihdin poliisisurman jälkeen sitä, onko poliisien työssään kohtaaman väkivallan määrä muuttunut. Alkuvuonna tapauksia on hänen mukaansa ollut useita kymmeniä, mutta kyse ei toistaiseksi ole muuttuvasta trendistä.

– Ei ole vielä riittävästi tutkittua tietoa, että uskaltaisi puhua mistään selkeästä asennemuutoksesta, Himberg toteaa.

Tällä hetkellä hän pitää poliisien ohjeistusta ja koulutusta väkivallan kohtaamiseen ja myös poliisin omaan voimankäyttöön riittävänä. Hän ei halua ottaa kantaa siihen, onko poliiseja ohjeistettu erikseen mahdollisten terroritekojen kannalta.

Julkisesti esillä olevat väkivaltaiset teot ruokkivat Himbergin mukaan osin myös uusia. Jotkut tapaukset voivat myös vaikuttaa terrorismilta, mutta muodoltaan ne eivät hänen mukaansa sitä ole. Pikemminkin kyse on ”terrorismin inspiroimista” teoista.

– Minun on hyvin vaikea uskoa, että tällainen viidakkoveitsihyökkäys olisi terrorismia sillä tavalla kuin me terrorismia olemme tavanneet käsitellä, hän toteaa viitaten lauantaiseen Belgian-iskuun.

Himberg kuitenkin toteaa, että viime vuosikymmenten aikana poliisien kuolemat virantoimituksessa ovat olleet selkeässä laskussa.

– Kertooko tämä yhteiskunnallisesta muutoksesta vai yksinomaan poliisin taktisen toiminnan kehittymisestä. Tästäkään tuskin on riittävästi tutkittua tietoa, mutta oletan, että molemmat tekijät vaikuttavat, hän sanoo.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic