Uutiset

Populistit ja Berlusconi juhlivat Italiassa – vaalitulos povaa pulmia hallitusneuvotteluihin

Populistit menestyivät sunnuntaina järjestetyissä Italian parlamenttivaaleissa.

Populistinen Viiden tähden liike on nousemassa suurimmaksi puolueeksi, mutta sillä ei ole enemmistöä. Viiden tähden liike on haukkunut muiden puolueiden poliitikkoja korruptoituneiksi eikä se ole halunnut tehdä yhteistyötä muiden kanssa tai edes osallistua väittelyihin muiden kanssa.

Entisen pääministerin Silvio Berlusconin johtaman keskusta-oikeistolaisen koalition kannatus oli myös hyvä. Berlusconin Forza Italia -puolueen kannatus jäi kuitenkin pienemmäksi kuin esimerkiksi Pohjois-Italian autonomiaa ajavan Lega Nordin äänisaalis. Lega Nord on kampanjoinut myös maahanmuuttovastaisella politiikalla.

-On mahdollista, että mikäli Lega Nord katsoo Berlusconin ajan olevan ohi, mikä on täysin mahdollista, puolue irtaantuu koalitiosta ja pyrkii vahvistamaan omaa poliittista linjaa ja lisäämään kannatustaan Forza Italian kustannuksella, pohtii suomalais-italialainen tietokirjailija Anton Monti
vaaliblogissaan.

Italian vaalien pääteemoja olivat juuri maahanmuutto, työllisyys ja talous. Maahanmuutto on Italiassa tunteita nostava aihe, koska maahan on tullut viime vuosina satoja tuhansia maahanmuuttoja Välimeren yli. EU:n on ollut vaikea saada aikaan päätöksiä siitä, miten siirtolaisia voitaisiin jakaa kaikkien jäsenmaiden kesken.

Joka toinen äänesti populisteja

Italian uusi edustajainhuone kokoontuu Euronews-sivuston ensimmäisen kerran maaliskuun lopulla ja hallitusneuvotteluiden odotetaan alkavan huhtikuussa. Hallituksen muodostaminen on todennäköisesti todella vaikeata.

-Viiden tähden liikkeen ennustettu tulos on yli odotusten. Puolue on vaalien todellinen voittaja. Näillä luvuilla Italiaan ei pystytä muodostamaan hallitusta ilman Viiden tähden liikettä. Joka toinen italialainen äänesti joko Viiden tähden liikettä tai Lega Nordia. Tätä asiaa on vain pakko huomioida kun uutta hallitusta muodostetaan, Monti miettii blogissaan.

Vaalit olivat karvas tappio Italian vasemmistolle, joka menetti valta-asemansa. Häviäjiin kuuluivat myös ne, jotka ajoivat EU-myönteistä linjaa.

Korruptiota olisi kitkettävä

Italian vaalien vaikutukset EU:n toimintaan eivät välttämättä ole suuria.

-Italian ulkopolitiikka painottuu jatkossakin Välimeren alueeseen ja siirtolaiskriisin kanssa kamppailuun. Maa jatkaa Euroopan integraation tukemista, joskin ehkä vähemmän innokkaammin kuin aiemmin. Italian rooli jääkin pienemmäksi kuin mihin maan koko antaisi teoriassa mahdollisuuden. Oikeistohallitus, jossa Pohjoisen liitto (Lega Nord) ja Italian veljet (Fratelli d’Italia) olisivat mukana, olisi kuitenkin haluttomampi tukemaan EU:n uudistamista ja integraation tiivistämistä, pohti Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Marco Siddi
kirjoituksessaan ennen vaaleja.

Siddi korostaa myös sitä, että uuden hallituksen olisi pystyttävä parantamaan italialaisten elämää.

-Italian valoisampi tulevaisuus on mahdollinen vain, jos sen poliittinen johto kykenee ratkaisemaan syvään juurtuneita kotimaan ongelmia, kuten korruptiota ja veronkiertoa. Lisäksi innovaatioita ja investointeja pitää vauhdittaa sekä sukupolvien välisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu pitää taittaa. Nämä muutokset heijastusivat positiivisesti myös Italian imagoon ja vaikutusvaltaan EU:ssa, hän miettii.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic