Uutiset

Porin asuntomessut: Uusi asumisen tapa on olla näkyvä

Ennemmin lämpimiä neliöitä, kuin kylmiä kuutioita, sanoi eräs arkkitehti ja hän on oikeassa.

Porin asuntomessuilla kahden kerroksen korkuisia tiloja on selvästi vähemmän kuin menneinä messuvuosina. Kuutiokuri on selitettävissä järkevällä kukkaron käytöllä. Miksi maksaa tilasta, jota ei voi edes käyttää?

Porissa näyttävä kuutiohimo on monessa kohteessa päivittynyt näppäryydeksi. Jopa pienissä 80–120 neliön taloissa hyvällä pohjaratkaisulla tila tuntuu todellisuutta suuremmalta.

On joukossa toki näyttäviä lukaaleja, joissa mittanauha on unohdettu. Jonkun koteja nekin.

Valo virtaa parhaimmillaan läpi talon isoista ikkunoista. Yleisvalona katossa luikerteleva led-nauha on vaatimaton, vaikka ansaitsi pokaalin – hyvästi rumat kattospotit.

Ilmavuutta kohteissa on ratkottu lasikaiteilla, sisäikkunoilla ja vinoilla sisäkatoilla. Kukaan ei unohdu yläkerran privaattitiloihin, vaan lojuu yleistyvissä olokeittiöissä muiden perheenjäsenten kanssa.

 

Arki paranee, kun etuoven edessä ei ole vastassa pikkuista tuulikaappia, vaan reilu eteinen. Kun portaissa mahtuu ohittamaan odottamatta vuoroaan, ja kun pestyt pyykit saa viikattua vaatehuoneeseen yhdellä kantapääpyörähdyksellä.

Messukohteissa on todella outoja, mutta ehdottoman uniikkeja ratkaisuja. Uunin vierestä puuttuva laskutila, pikkuvessa, johon pitää mennä peruuttamalla, saarekkeella korvattu ruokapöytä. Nämä ovat selkeitä suunnitteluvirheitä, jotka olisi pitänyt korjata jo paperilla.

Valko-harmaiden talojen rivistöissä outoja ilmestyksiä ovat värilliset talot, keltainen ja punainen. Onko messualueella saanut pelata värirulettia mielensä mukaan? Jos näin, tämä poikkeaa tiukasta punainen katto ja vaalea verhous -käskystä muilla Porin uusilla pientaloalueilla.

 

Karjarannassa asutaan tiiviisti, kuten kaupunkialueella kuuluukin. Rännit eivät sentään kolise, mutta kun astuu saunasta terassille vilvoittelemaan, voi naapuri nähdä. Muurien tai pensaiden taakse ei pääse vielä piiloon, joten uusi asumisen tapa on olla näkyvä.

Valtavista ikkunoista on suora näköyhteys jopa makuuhuoneesta kadulle. Vaikka messutalojen ikkunoissa näkee kaihtimia ja lamelleja, toivottavasti asukkaat eivät silti sulje niitä. Antakaa ohikulkijoiden nähdä kauniit kotinne ja ihmiset siellä sisällä.

Pelkät seinät ja sohvatyynyt eivät tee kotia. Kodin tehtävä on parantaa elämisen laatua, helpottaa arkea. Karjarannassa mahtuvat asumaan touhukkaat lapset, kiireiset aikuiset sekä mummot ja vaarit.

Sosiaalinen hyvinvointi lähtee rajattomista tiloista, matalista kynnyksistä, inspiroivista leikkipuistoista, puistonpenkeistä ja käppäilykaduista. Tiivis Karjaranta ei jätä ketään yksin.

 

Perinteinen suomalainen piha on mallia nurmikko, kuihtunut tuijarivi ja pari marjapuskaa. Ei enää. Nyt piha rakentuu erilaisista kivetyksistä, sorapoluista, hakkeesta puiden juurella, hyppelykivistä siirtonurmella.

Terassit eivät ujostele vaan ne leviävät rehvakkaasti tontin eri puolille, ne yhdistetään lasittamalla päärakennukseen. Kotikokki kypsyttää grillattavat mieluusti omassa kesäkeittiössään ja syökin ulkona.

Vaikka kaupunkitontti olisi 800 neliötä, hyvällä suunnittelulla siitä saa numeroitaan isomman. Trendikästä on kasvattaa basilikat, tilit ja ruohosipulit omassa hyötypuutarhassa tai vähintään parvekkeella ruukuissa.

 

Rumasta Karjarannan ex-teollisuusalueesta kuoriutui parin vuoden messuprojektissa uusi, persoonallinen asuinalue. Uusi Kuukkari, joksi porilaiset kuudetta kaupunginosaansa kutsuvat. Rohkeiden rakentajien unelmat realisoituivat yhteensä 11 hehtaarin alueelle Kokemäenjoen varrelle, kiven heiton päähän keskustasta.

Karjarannan uusilla kaduilla kulkiessa ei voi välttyä ajatukselta, olenko Porissa ollenkaan. Tulevat vuodet näyttävät, miten kaupunginosa alkaa elää ja miten ympäristö kehittyä.

Pori on messukonseptille valmis, mutta Pori on vielä kesken – jokivartta on jäljellä.

 

Asiasanat

Uusimmat