Uutiset

Potilas joutunut odottamaan jopa 15 tuntia ambulanssissa moskovalaisen sairaalan edustalla

"Valtava tungos" koronaviruspotilaita on panemassa Moskovan sairaalat ahtaalle.
Kaupungin työntekijä desinfioi koronaviruspandemian tyhjentämiä katuja Moskovan keskustassa sunnuntaina. Kuva: epa08358868
Kaupungin työntekijä desinfioi koronaviruspandemian tyhjentämiä katuja Moskovan keskustassa sunnuntaina. Kuva: epa08358868

Venäjä kertoi sunnuntaina 2 186 uudesta koronavirustartunnasta, mikä on suurin lisäys maassa sitten pandemian alkamisen. Kaikkiaan vahvistettuja tapauksia on maassa 15 770.

Covid-19-tautiin kuolleita maassa on 130.

”Valtava tungos” koronaviruspotilaita on panemassa Moskovan sairaalat ahtaalle, kertoo Guardian-lehti.

Moskova ja monet muut alueet ovat eristäneet asukkaita jo kahden viikon ajan. Kremlin mukaan pääkaupungin sairaalat ovat viruksen takia äärirajoilla.

Lauantaina kymmenet ambulanssit jonottivat Moskovan reunamilla sijaitsevan sairaalan ulkopuolella päästäkseen luovuttamaan potilaansa.

Yksi ambulanssin kuljettaja sanoi joutuneensa odottamaan jo 15 tuntia sairaalan ulkopuolella mukana olevan covid-19-sairauden oireista kärsivän potilaansa kanssa.

”Potilaita on valtava tungos”

– Tilanne sekä Moskovassa että Pietarissa on melko jännittynyt, koska sairaiden ihmisten määrä kasvaa, sanoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov valtiollisen television haastattelussa, kertoivat uutistoimistot.

– Potilaita on valtava tungos. Näemme Moskovan sairaaloiden työskentelevät erittäin intensiivisesti, sankarillisesti hätätilassa.

Venäjän koronaviruskriisistä vastaava keskus sanoi sairaaloiden pyrkivän kaikin toimin varmistamaan potilaiden nopean pääsyn sisään. Keskuksen mukaan se, että ambulanssi joutuu odottamaan tunteja, ei ole järjestelmän vika.

Peskov sanoi, että selviää vasta tulevina viikkoina, onko maa lähenemässä tartuntojen määrän huippua.

Digitaaliset kulkuluvat asukkaille

Moskovan pormestari Sergei Sobjanin sanoi perjantaina, että kaupunki oli vielä kaukana tartuntojen huipusta. Lauantaina hän sanoi Moskovan ottavan käyttöön digitaaliset luvat kontrolloidakseen ihmisten liikkumista ympäri kaupunkia ja helpottaakseen ihmisten eristämistä.

Asukkaiden pitää hakea lupia, joissa on luvan kantajan tunnistuskoodi. Luvan kanssa ihmiset saavat matkustaa moottoripyörillä, skoottereilla, autoilla, takseilla tai julkisen liikenteen kulkuneuvoilla.

Poliisien läsnäolo Moskovan kaduilla on näkyvää. Liikennepoliisi on perustanut tarkastuspisteitä kaupungin rajoilla keskeisille kulkuväylille, mutta tarkistukset eivät ole systemaattisia.

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic