Uutiset

Presidentillistä Naistenklinikkaa odottaa laaja remontti – kolme siipeä kunnostetaan sisäilmaongelmien vuoksi

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion vauvan synnytyssairaala Helsingin Naistenklinikka on kamppaillut viime aikoina sisäilmaongelmien kanssa. Niinistön ja Haukion vauva syntyi Naistenklinikalla hieman ennen iltakahdeksaa perjantaina.

Naistenklinikan kolmesta siivestä yksi on parhaillaan poissa käytöstä remontin vuoksi. Myös kaksi muuta siipeä aiotaan kunnostaa. Jo sitä ennen niissä tehostetaan muun muassa ilmanvaihtoa ja ilmanlaatua tarkkaillaan jatkuvasti.

-Siellä on jos jonkinlaista mittaria. Kaikki kolme siipeä käydään läpi ja kunnostetaan. Tiedossa on useiden vuosien talkoot, kertoo toimialajohtaja Seppo Heinonen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä Lännen Medialle.

Naistenklinikalla arvioidaan Heinosen mukaan syntyvän tänä vuonna noin 10 000 vauvaa. Määrää nostaa Kätilöopiston sulkeminen sisäilmaongelmien vuoksi. Määrä tulee vastaavasti putoamaan sen jälkeen, kun synnytykset Espoossa pyörivät täysillä. Jorvin synnytystoiminta siirtyi vuoden alussa Espoon sairaalan uusiin tiloihin Jorvin remontin vuoksi.

Presidentti: sekä vauva että äiti voivat hyvin

Synnytyksessä mukana ollut presidentti Niinistö kertoi presidentinkanslian tiedotteessa perjantaina illalla, että sekä äiti että vauva voivat hyvin. Presidentinkanslia välitti myös presidenttiparin kiitokset onnitteluista, joita tämä kertoi saaneensa jo ennen lapsen syntymää.

Vielä torstaina Haukio seurasi viimeisillään miehensä virkaanastujaisia. Presidentti Niinistö on kertonut, että isyys ei vaikuta presidentin tehtävien hoitoon.

Perjantaina syntynyt lapsi on Niinistön kolmas ja Haukion ensimmäinen. Niinistöllä on aiemmasta avioliitostaan kaksi aikuista poikaa. Haukio ja Niinistö avioituivat vuonna 2009.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat