Uutiset

Presidentinvaaleissa huonosti menestynyt ehdokas saa lohdutuspalkinnon ja nousee eduskunnan varapuhemieheksi

Sdp:n uskollisena sotaratsuna pidetty Tuula Haatainen, 57 sai viikko sitten presidentinvaaleissa vaatimattoman 3,2 prosentin kannatuksen, mutta nousee nyt eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi.

Sdp:n eduskuntaryhmä päätti ehdokkaastaan tänään. Ratkaisusta twiittasi kesken ryhmäkokouksen kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.)

Haatainen on profiloitunut sosiaali- ja terveyspolitiikkaan ja johtanut tällä vaalikaudella eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri ja valmistunut sitä ennen ensin sairaanhoitajaksi.

Haatainen on toiminut aiemmin sosiaali- ja terveysministerinä ja opetusministerinä. Eduskuntaan hän nousi ensimmäisen kerran jo vuonna 1996.

Kansanedustajuuteen tuli katkos, kun hänet valittiin 2007 Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi ja sen jälkeen Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi.

Viime eduskuntavaleissa 2015 Haatainen palasi eduskuntaan. Hän harkitsi toissa syksynä pyrkimistä sdp:n puheenjohtajaksi, muttei lopulta lähtenyt ehdolle.

Viime huhtikuun kuntavaaleissa Haatainen oli sdp:n ehdokas Helsingin pormestariksi, mutta paikalle valittiin kokoomuksen Jan Vapaavuori.

Eduskunnan puhemiehet valitaan tänään maanantaina kello 12 alkavassa istunnossa. Presidentti Sauli Niinistö avaa vaalikauden viimeiset valtiopäivät tiistaina.

Asiasanat

Uusimmat