Uutiset

Presidentti Bidenin ilmastohuippukokous on viesti siitä, että Yhdysvallat haluaa ilmastojohtajuuden takaisin

EK:n johtava asiantuntija Matti Kahra näkee viestin kohdistuvan sekä maan sisäpuolelle että ulkopuolelle.
Joe Bidenin jättimäisen, runsaasti myös ilmastotoimia sisältävän infrastruktuuriohjelman alussa sanotaan, että yksi sen tavoitteista on asemoida Yhdysvaltoja niin, että maa pysyy Kiinan edellä. Kuva: EPA

Yhdysvallat pyrkii presidentti Joe Bidenin koolle kutsumalla ilmastohuippukokouksella ottamaan takaisin johtajuutensa ilmastoasioissa, arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ilmasto- ja kiertotalousasioiden johtava asiantuntija Matti Kahra. Kaksipäiväinen virtuaalinen huippukokous alkaa tänään kolmelta iltapäivällä Suomen aikaa.

Kahran mukaan tämä viesti on suunnattu sekä yhdysvaltalaisille että muulle maailmalle.

–  Kyllä tässä on myös hyvin valtapoliittinen, geopoliittinen asetelma. Haastetaan näitä isoja talousmahteja ja saastuttajia ja sanotaan, että Yhdysvallat tulee asettamaan tämän ilmastopolitiikan agendan ja vaatimaan muilta näihin tavoitteisiin sitoutumista, hän sanoo.

Bidenin jättimäisen, runsaasti myös ilmastotoimia sisältävän infrastruktuuriohjelman alussa sanotaan, että yksi sen tavoitteista on asemoida Yhdysvaltoja niin, että maa pysyy Kiinan edellä. Kahran mukaan Yhdysvallat haluaakin asettaa ehdot kansainvälisen ilmastopolitiikan tekemiseen omien arvojensa ja tavoitteidensa mukaisesti sen ohella, että ilmastopolitiikka vaatii yhdessä toimimista.

Mukaan kokoukseen on kutsuttu kymmenien maiden johtajat, muun muassa Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping. Pohjoismaista kutsuvieraslistalla ovat Tanskan ja Norjan pääministerit. Sen sijaan Ruotsin, Suomen ja Islannin edustajat puuttuvat listalta.

Ilmastotoimista hyötyä Yhdysvalloille

Huippukokouksella halutaan antaa Kahran mukaan myös sisäpoliittinen viesti Yhdysvaltojen yhteiskunnalle ja politiikalle. Bidenin hallinto on korostanut paljon ilmastonmuutoksen torjuntaan palaamista ja siitä syntyviä työpaikkoja.

–  Keskeinen viesti (yhdysvaltalaisille) on, että Yhdysvaltojen on oltava johtaja, koska se on tärkeää juuri heidän taloudelleen ja teknologiselle edelläkävijyydelleen. Johtoasema halutaan ottaa, koska se nähdään kansalliseksi eduksi, hän kertoo.

Kahran mukaan konkreettisesti isoin asia kokouksessa on se, että Yhdysvallat tuo pöytään uuden päästövähennystavoitteensa.

Ennakkoarvioiden mukaan kyse on todennäköisesti päästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä, mutta tarkkaa tavoitetta ja sen yksityiskohtia ei vielä tiedetä.

–  Se olisi kyllä tosi merkittävä ja iso sitoumus, Kahra sanoo.

Valkoisen talon tiedotteen mukaan Biden on kehottanut kutsussaan myös muita johtajia kertomaan huippukokouksessa, miten heidän maansa osallistuvat vahvempiin ilmastotavoitteisiin. Huippukokouksessa luvataan myös esitellä esimerkkejä siitä, miten kunnianhimoiset ilmastotavoitteet luovat hyväpalkkaisia töitä, edistävät innovatiivisia teknologioita ja auttavat haavoittuvia maita sopeutumaan ilmaston vaikutuksiin, kerrotaan Valkoisen talon tiedotteessa.

Uusimmat

Fingerpori

comic