Uutiset

Puheenvuoro: Onko virallinen työllisyysaste järkevin poliittinen ohjenuora? – Nykyiset mittarit voivat vääristää kuvaa työllisyydestä

Työllisyyden mittaamiseen tarvittaisiin nykyistä totuudenmukaisempia kriteereitä, kirjoittavat tutkimusneuvonantaja Rita Asplund ja tutkimussihteeri Pekka Vanhala Etlasta.
Kirjoittajat kaipaavat uusia mittareita työllisyyden tutkimiseen. Nykyiset mittarit eivät huomioi esimerkiksi työllisyyden laatua. Lyhyet työpätkät voivat siten vääristää kuvaa suomalaisten työllisyydestä. Kuva: Elina Pajunen
Kirjoittajat kaipaavat uusia mittareita työllisyyden tutkimiseen. Nykyiset mittarit eivät huomioi esimerkiksi työllisyyden laatua. Lyhyet työpätkät voivat siten vääristää kuvaa suomalaisten työllisyydestä. Kuva: Elina Pajunen

Hallitus saavutti vuodelle 2019 asetetun 72 prosentin työllisyystavoitteensa. Talouspoliittisella areenalla rimaa on jo ehditty nostaa 75 prosenttiin, ja pitkällä aikavälillä keskimääräisen työllisyysasteen tulisi nousta peräti 80 prosenttiin.

Tämä 15–64-vuotiaiden työllisten prosenttiosuudesta kertova niin sanottu virallinen työllisyysaste peittää alleen suuria eroja mittarin kattamien ikäluokkien välillä. Työllisten osuus nousee nopeasti iän myötä ja on korkeimmillaan ikävuosina 40–54, jolloin se on tuoreimpien tietojen mukaan noin 86 prosenttia.

Kannattaa huomata, että hallituksen asettaman 72 prosentin työllisyystavoitteen alittavat itse asiassa pelkästään ikäasteikon ääripäihin sijoittuvat ikäluokat. Erityisen matala työllisyysaste on alle 20-vuotiaiden ja toisaalta yli 60-vuotiaiden ikäryhmässä. Edellisessä opiskelijoiden osuus on merkittävä ja jälkimmäisessä puolestaan eläkeläisten.

 

Työllisten osuudessa esiintyy Suomessa suuria eroja myös ikäluokkien sisällä. Virallisessa työllisyysasteessa ongelmallista on erityisesti se, että varjoon jää pelkän peruskoulun varassa olevien sekä ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten heikko työllisyys.

Eurostatin viime vuoden kolmannen neljänneksen työllisyystilastojen mukaan pelkän peruskoulun varassa olevien 45–54-vuotiaiden työllisyysaste oli alle 70 prosenttia ja muissa ikäryhmissä enintään noin 63 prosenttia. Ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten tilanne näyttää hyvin samankaltaiselta: työllisyysaste jää kaikissa ikäluokissa reilusti alle hallituksen tavoitteen.

Herää kysymys, onko virallinen työllisyysaste sittenkään kaikkein järkevin poliittinen tavoite ja ohjenuora.

 

Työllisyysasteen mittaamisen pohtiminen on entistä aiheellisempaa, kun otamme huomioon työelämän nopeat muutokset ja niiden myötä muuttuvat ja samalla kasvavat osaamisvaatimukset. Virallisen työllisyysasteen mittaamista ja käyttöä voidaan kyseenalaistaa ainakin seuraavien seikkojen perusteella.

Ensinnäkin työllisyysaste mittarina kattaa vielä koulussa olevia ja peräti oppivelvollisuuden alaisia ikäluokkia. Lisäksi keskeinen koulutuspoliittinen pyrkimys niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla on, että kaikki nuoret suorittavat vähintään toisen asteen tutkinnon. Tämä edellyttäisi, että suuri enemmistö nuorista olisi kokopäiväisesti jonkin oppilaitoksen kirjoilla ainakin vielä 18-vuotiaana, mikä tarkoittaisi, että heistä merkittävällä osalla tilastoinnissa todettu työnteko tapahtuisi joko osana itse koulutusta tai opintojen ohella. Tällaisen työssäkäynnin ei kuuluisi olla osa yleistä politiikkaa ohjaavaa työllisyysastetta.

15-18-vuotiaille nuorille tuskin halutaan aidosti asettaa tavoitteeksi 72:ta tai vielä korkeampaa työllisyysastetta.

Vähintään rinnakkain tulisi käyttää nuorten aktiivisuusastetta eli opiskelevien ja työssä olevien osuudesta kertovaa mittaria, joka samalla tuottaisi tietoa mitalin toisesta ja tärkeämmästä puolesta: nuorten inaktiivisuuden asteesta eli niin sanotusta NEET-osuudesta.

 

Toiseksi, työelämän myllerrysten seurauksena korostetaan yhä voimakkaammin aikuiskoulutuksen ja ylipäänsä elinikäisen oppimisen tärkeyttä. Enää ei siirrytä nuorisoasteen koulutusputkesta lopullisesti työelämävaiheeseen vaan yhä useammin työuralla ollaan tai joudutaan olemaan välillä koulutuksessa työnteon sijasta. Koska yhä useampi työikäinen aikuinen saattaa työllisyysasteen mittaamishetkellä olla koulutuksessa eikä työssä, tulisi vakavasti harkita aktiivisuusasteen käyttöä myös aikuisten rinnakkaismittarina.

 

Kolmanneksi, kaikissa mittareissa korostuu määrä. Näin on myös virallisen työllisyysasteen kohdalla. Lasketaan vain, kuinka moni on havaintohetkellä työllisenä ja tähän riittää tunnin työnteko tutkimusviikolla. Työsuhteen laatua ei huomioida eikä edes sen kestoa. Kuitenkin työsuhteen laatu olisi erityisen tärkeä lisätieto varsinkin silloin, kun tietyn ikäisten työllisyysaste on kohonnut silmiinpistävän paljon.

Työllisyysaste ja sen kehitys yli ajan vaihtelee siinä määrin ikäluokkien välillä ja niiden sisällä, että työllisyyden tarkastelussa ja seurannassa erilaisia ryhmiä tulisi eritellä tavalla, joka tukee työllisyyspolitiikkaa nykyistä paremmin. Politiikkatoimien suunnittelun tueksi tarvitaan mieluummin ryhmäkohtaisia työllisyysasteita täydennettyinä nykyistä täsmällisemmillä määrällisillä ja laadullisilla rinnakkaismittareilla.

Pekka Vanhala Kuva: Etla Etla
Pekka Vanhala Kuva: Etla Etla
Rita Asplund Kuva: Etla Etla
Rita Asplund Kuva: Etla Etla

 

 

 

 

 

 

 

 

Uusimmat