Uutiset

Puhemies Risikko sote-kirjelmästä: "Uskon, että asiat etenevät, ja parasta onkin, että etenevät"

Osa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenistä teki viime viikolla puhemiesneuvostolle kantelun valiokunnan puheenjohtajasta Krista Kiurusta (sd.). Asialla olivat valiokunnan keskustalaiset jäsenet sekä yksi Sinisen tulevaisuuden jäsen.

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) tiedotti maanantaina, että puhemiesneuvosto käsittelee sosiaali- ja terveysvaliokunnan työskentelytapoja koskevaa kirjelmää ensimmäisessä kokouksessaan syyskuun 4. päivänä.

-Uskon, että asiat etenevät, ja parasta onkin, että etenevät. Eduskunnan syksystä tulee kiireinen. Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla on, ja on vielä tulossa paljon muitakin ihmisten elämään vaikuttavia tärkeitä hallituksen esityksiä käsiteltäväksi, Risikko sanoo.

Risikon mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunta pääsi sote-mietinnön työstämisessä hyvin eteenpäin viime viikolla, kun valiokunta kokoontui vielä täysistuntojen päättymisen jälkeen.

-Ei tähän mitään suurta dramatiikkaa liity. Puhemiesneuvosto on jo aiemmin päättänyt seurata sote-käsittelyn etenemistä ja olemme saaneet tilannekatsauksen viikoittain, Risikko toteaa.

Viime viikolla puhemiesneuvostolle tehdystä kirjelmästä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kuusi allekirjoittajaa

Muun muassa valiokunnan keskustalaisten jäsenten allekirjoittamassa kantelussa pyydetään eduskunnan johtoa “selvittämään toimenpiteitä, joiden avulla hallituksen suurin hallintoon ja kansalaisten palveluihin liittyvä uudistus saadaan vietyä valiokunnan käsittelyn läpi”.

Kyse on siitä, miten valiokunnassa on käsitelty sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyviä lakiesityksiä.

Kirjelmän mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Kiuru olisi estänyt valiokuntaa muun muassa äänestyttämästä istuntoaikatauluista.

-Olemme nyt huolestuneita siitä, millaisia vaikutuksia pidemmällä tähtäimellä on, jos valiokunnan puheenjohtajuutta käytetään oppositiopolitiikan välineenä, kuuden kansanedustajan allekirjoittamassa kirjelmässä lukee.

Kiuru: allekirjoittajat peittelevät virheitään

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Kiuru vastasi kirjelmään tuoreeltaan perjantaina julkaisemalla asiaa koskevan kirjoituksen Facebookissa.

-Politiikan vastenmielisin piirre on siinä, kun asiat eivät enää riitele vaan ihmiset. Silloin pulassa ollessa etsitään joku muu taho syylliseksi ja käännetään kaikin keinoin huomio sinne. Sama virsi on jatkunut läpi kevään, Kiuru kirjoitti.

Kiurun mukaan kirjelmän tavoitteena olisi lujittaa sen allekirjoittaneiden yhteishenkeä ja peitellä “oman toiminnan” virheitä syyttelemällä muita.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti juhannuksen jälkeen, että sote-uudistuksen voimaantuloa siirretään vuodella.

Asiasanat

Uusimmat