Uutiset

Pullokuonodelfiinit ovat edelleen Suomen aluevesillä – "Se oli aivan mahtava kokemus"

Ensimmäiset havainnot kolmen pullokuonodelfiinin uiskentelusta tehtiin Kemiönsaaren alueella sunnuntaina.
Kemiönsaaren edustalla uiskentelee parhaillaan kolmen pullokuonodelfiinin parvi. Kyseessä on erittäin harvinainen havainto, sillä yleensä delfiinit viihtyvät valtamerissä. Kuva: kuva ts
Kemiönsaaren edustalla uiskentelee parhaillaan kolmen pullokuonodelfiinin parvi. Kyseessä on erittäin harvinainen havainto, sillä yleensä delfiinit viihtyvät valtamerissä. Kuva: kuva ts

Suomessa havaitut pullokuonodelfiinit liikkuvat edelleen Suomen aluevesillä Kemiönsaaren Taalintehtaan edustalla.

– Tunti sitten näin kolme pullokuonodelfiiniä. Ne ovat edelleen samalla alueella Taalintehtaan edustalla, erityisasiantuntija Olli Loisa Turun ammattikorkeakoulusta sanoo kello viiden jälkeen iltapäivästä ja lisää:

– Se oli aivan mahtava kokemus. Olen nähnyt aiemmin pyöriäisiä ja delfiinejä ja valaita, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun näin delfiinejä Suomessa, hän sanoo.

Loisa ei halua kertoa delfiinien sijaintia tarkemmin, jotta alueelle ei tule liikaa uteliaita.

Hän kuitenkin opastaa, että vedessä uivia delfiinejä ei pidä koskaan lähestyä edestä päin eikä takaa. Sopiva turvaväli ihmisen ja delfiinin välissä on vähintään sata metriä.

– Sen lähemmäksi ei kannata mennä. Veneellä voi ajaa samaan suuntaan kuin delfiinit ja ne tulevat kyllä katsomaan venettä, jos haluavat. Itse niitä ei kannata lähestyä, hän opastaa.

Ensimmäiset havainnot sunnuntailta

Ensimmäiset havainnot Suomen vesillä liikkuvista pullokuonodelfiineistä tulivat viime sunnuntaina. Loisalle delfiinihavainnoista on kertonut kaksi ihmistä.

– Näin kolme yksilöä, joista yksi oli isokokoinen ja tumma. Kaksi delfiiniä oli pienempikokoisia ja vaaleita. Näiden perusteella voi sanoa, että yksilöt ovat aikuisia, hän kertoo.

Pullokuonodelfiinihavainnot Suomessa ovat erittäin harvinaisia. Loisan mukaan edellinen havainto on tehty 70 vuotta sitten. Lähin alue, missä pullokuonodelfiinejä tavataan, on Pohjanmeri

– Sille, että nämä ovat tulleet Suomen vesille, ei välttämättä ole mitään erikoista syytä. Ne ovat voineet lähteä turistiksi, mutta tyypillisesti delfiinit viihtyvät valtamerien suolaisissa vesissä, Loisa sanoo.

Loisa on osallistunut aktiivisesti pyöriäishavaintojen keräämiseen. Pyöriäinen on ainoa valaslaji, joka elää Itämeressä elää ainoastaan pyöriäinen.

Kyseessä on erittäin harvinainen laji ja sen populaation kooksi on arvioitu noin 500 yksilöä. Pyöriäisiä tavataan joskus myös Suomen vesillä. Esimerkiksi vuonna 2018 Suomen aluevesillä tehtiin kuusitoista havaintoa.

Uusimmat

Näkoislehti

14.8.2020

Fingerpori

comic