Uutiset

Puolan presidentti Duda valittiin jatkokaudelle äärimmäisen täpärässä vaalissa

Oppositio sanoo vaaleihin liittyvän epäselvyyksiä, muttei ole vielä kantaa siihen, hyväksyykö se tuloksen.
Puolan presidentti Andrzej Duda kävi äänestämässä vaimonsa Agata Kornhauser-Dudan kanssa Krakovassa sunnuntaina. Kuva: epa08541736
Puolan presidentti Andrzej Duda kävi äänestämässä vaimonsa Agata Kornhauser-Dudan kanssa Krakovassa sunnuntaina. Kuva: epa.

Istuva presidentti Andrzej Duda on voittanut Puolan presidentinvaalit.

Duda sai 51,2 prosenttia toisen kierroksen äänistä. Vastaehdokas Rafal Trzaskowski sai 48,8 prosenttia äänistä.

Vaalilautakunnan mukaan laskematta on niin vähän ääniä, ettei se enää vaikuta lopputulokseen.

Myös ovensuukyselyt ennakoivat Dudan voittoa. Dudan äänisaalis oli hieman parempi kuin alun perin arvioitiin.

Duda on kansallismielisen ja konservatiivisen Oikeus ja järjestys (PiS) -valtapuolueen liittolainen. Toisen kierroksen kilpakumppani Trzaskowski on puolestaan Varsovan liberaali pormestari. Trzaskowski on pääoppositiopuolueen Kansalaisfoorumin ehdokas.

Vaalien äänestysaktiivisuus näytti kohoavan korkeaksi. Se oli iltaviideltä sunnuntaina 52,10 prosenttia, kun ensimmäisellä kierroksella samaan aikaan luku oli 47,89 prosenttia. Ensimmäinen kierros pidettiin 28. kesäkuuta.

Vuoden 2015 vaaleissa äänestysprosentti jäi 40,51 prosenttiin.

Istuvan presidentin haastaja Rafal Trzaskowski jätti äänensä vaimonsa Malgorzatan kanssa Rybnikissä. Kuva: epa08541634
Istuvan presidentin haastaja Rafal Trzaskowski jätti äänensä vaimonsa Malgorzatan kanssa Rybnikissä. Kuva: epa08541634

Oppositio kertoo epäselvyyksistä

Kansalaisfoorumin edustaja kertoi maanantaiaamuna, että puolue kerää parhaillaan tietoa vaaleihin liittyvistä epäselvyyksistä.

– Meillä ei ole vielä kokonaiskuvaa tilanteesta, kansanedustaja Tomasz Siemoniak sanoo.

Esimerkkeinä Siemoniak mainitsee rekisteröitymisongelmat, myöhässä tulleet äänestysasiakirjat sekä Kroatian Splitiin äänestysiltana kymmeneltä muodostuneen kuuden tunnin jonon, joka hänen mukaansa kertoo valmistautumattomuudesta.

Uutistoimisto Reutersin haastattelevat asiantuntijat pitävät vaalitulosta niin tiukkana, että vaalien lopputulos saatetaan vielä ratkaista korkeimmassa oikeudessa. Siemoniak ei halunnut vielä ottaa kantaa siihen, viekö oppositio tuloksen oikeuteen.

Vaaleilla iso merkitys

Vaalien tuloksella voi olla vaikutusta jopa Puolan EU-suhteisiin. Siitä riippuu muun muassa, jatkaako Puolan hallitus oikeuslaitoksen uudistuksia. EU:n mukaan Puolan hallinto on lisännyt poliittista valtaansa oikeusjärjestelmään, ja EU on ollut huolissaan laillisuusperiaatteen toteutumisesta maassa. Valtapuolue PiS on myös hyökännyt tiedotusvälineitä, oppositiosta ja kansalaisyhteiskuntaa vastaan.

Presidentin asema Puolassa on pitkälti seremoniaalinen ja arvovaltaan perustuva. Painoarvoa tuo kuitenkin se, että presidentillä on veto-oikeus lainsäädäntöön.

Dudan uudelleenvalinta lujittaisi PiS:n asemaa, sillä puolueella ja sen liittolaisilla on enemmistö alahuoneen paikoista. Näin puolueen ei tarvitsisi juurikaan neuvotella opposition kanssa lakihankkeistaan.

Trzaskowskin valinta merkitsisi sitä, että hän voisi estää PiS:n ajamia lakihankkeita.

Vaalikampanjassaan Duda esitteli itsensä lisäksi katolisten arvojen ja hallituksen anteliaiden sosiaalietuuksien suojelijana.

Uusimmat

Näkoislehti

8.8.2020

Fingerpori

comic