Uutiset

Puolustusministeri Niinistö rauhoittelee reserviläisiä asedirektiivistä – vapaaehtoiset ammunnat saavat jatkua

-Reserviläisten ei tarvitse olla huolissaan maanpuolustukseen liittyvien vapaaehtoisten ammuntojen jatkumisesta, kirjoittaa puolustuministeri Jussi Niinistö (sin.) torstaina blogissaan.

Reserviläisten ammuntojen jatkumisesta ennallaan on ollut epäselvyyttä uuden EU:n asedirektiivin takia. Direktiivillä tiukennetaan aseiden käyttöä ja hallussapitoa koskevaa sääntelyä.

-Suurin muutos direktiivissä reserviläisten omaehtoisen ampumaharjoittelun kannalta on tiettyjen aseen ja lippaan yhdistelmien muuttuminen kielletyiksi. Kiellettyihin aseisiinkin on direktiivissä poikkeuksia, joista merkittävin myös reserviläisten ampumaharjoittelun osalta on niin sanottu urheilupoikkeus. Sen nojalla lupa kiellettyyn yhdistelmään on mahdollista saada muun muasa reserviläisten paljon harrastamissa toiminnallisissa ampumaurheilulajeissa, Niinistö sanoo.

Niinistön mukaan kaikki toiminnalliset ampumaurheilulajit näyttävät tällä hetkellä menevän urheilupoikkeuksen soveltamisalaan.

Kansalliseen puolustukseen perustuvan poikkeuksen soveltamista tarvitaan hänen mukaansa vain Maanpuolustuskoulutus ry:n (MPK) kautta järjestettävän ampumatoiminnan osalta, koska se ei ole ampumaurheilujärjestö eikä se järjestä urheiluammuntaa.

Asiasanat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic