Uutiset

Putinin suosi romahti viikossa – kansa ei hyväksy eläkeiän nostoa jalkapallohuuman varjoissa

Venäjän yleistä eläkeikää piti nostaa useilla vuosilla MM-jalkapallokisojen aikana tehtävällä päätöksellä, mutta mielipidemittausten mukaan kisat eivät hämänneet ihmisiä. Presidentti Vladimir Putinin suosioluvut lähtivät jyrkkään laskuun ja kadulle tuli tuhansien ihmisten mielenosoituksia, kun pääministeri Dmitri Medvedev ilmoitti MM-kisojen avajaispäivänä eläkeikien nostamisesta.

Putinin kansansuosio putosi yhdessä viikossa 8 prosenttia. Mielipiteenmittaaja FOM sai tuloksen, että vain 54 prosenttia äänestäisi Putinia uudelleen, jos vaalit olisivat kyselyhetkellä. Ennen eläkeikä-ilmoitusta luku oli 62. Uutistoimisto Reutersin haastatteleman Alfa pankin analyytikon mukaan Putinin suosio on nyt alhaisimmillaan vuoden 2013 jälkeen.

Hyvin alhaiset eläkeiät

Venäjällä eläköitymisiät ovat olleet eurooppalaisittain katsottuna hyvin alhaiset. Miesten eläkeikää oli tarkoitus nostaa 65 vuoteen 60 vuodesta ja naisten 55 vuodesta 63 vuoteen siirtymäaikojen jälkeen.

Venäläiset kansantalouden asiantuntijat ovat jokseenkin yksimielisiä, että kansantalous ei kestä näin alhaista eläkkeelle siirtymistä, koska ikääntyminen, vähäinen syntyvyys ja huono talouskehitys rasittavat valtion rahakirstua. FOM:in mukaan eläkeikien nostamista vastustaa 80 prosenttia ihmisistä ja toisen mittaajan Levadan mukaan luku on 89 prosenttia. Talouden asiantuntijat ovat tarjonneet porkkanaa, että eläkeiän korottaminen mahdollistaisi eläkkeiden noston ja varojen siirron kannattaviin kohteisiin.

Mielenosoittajat: ”Nostakaa eläkkeitä, ei eläkeikää”

Viime sunnuntaina oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin innostamat mielenosoitukset keräsivät tuhansia ihmisiä, jotka kantoivat esimerkiksi kylttejä: ”Nostakaa eläkkeitä, ei eläkeikää”.

Moskova pohtii nyt, kuinka se voisi pehmentää eläkeuudistusta. Esillä ovat olleet mahdollisuudet nostaa eläkeikiä vähemmän. Yksi idea on, että eläkeongelman ratkaisun lykkääminen syyskuulle. Silloin pidetään Venäjän aluevaalit ja valitaan Moskovan kaupungin ja alueen johtaja. Pulman ratkaisuksi olisi tarkoitus luvata juuri ennen näitä vaaleja helpotusta eläkeikäongelmaan.

Asiasanat

Uusimmat