Uutiset

Räikkönen löytyi kuivauskaapista Matti Nykäsen hyppypuku päällä – Formulatähden elämäkerta kertoo myös biletyksestä

Kimi Räikkönen sanoi julkistustilaisuudessa, että kirjan teko formulaummikko Kari Hotakaisen kanssa oli kivutonta.
Formulakuski Kimi Räikkönen ja kirjailija Kari Hotakainen ovat kumpikin harvasanaisia miehiä.

Mitä saadaan, kun formuloista mitään tietämätön kirjailija kirjoittaa kirjan suorasukaisesta formulakuskimiljonääristä, jonka lapsuudenkodissa Espoossa ei ollut edes sisävessaa?

Kirjasyksyn bestseller, ainakin julkaisupäivän suosion perusteella. Sadat ihmiset jonottivat kirjaa torstaina Kampissa, kuin Muumi-mukia ikään.

Kari Hotakaisen kirjoittaman Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjan ensimmäinen 50 000 kappaleen painos on jo myyty, ja seuraava tuloillaan. Englanninkielinen versio ilmestyy lokakuussa.

Siltala-kustantamolle kirja on sen 10-vuotisen historian taloudellisesti merkittävin hanke. Englannin käännösoikeuksista on maksettu kuusinumeroinen summa, mikä on Suomen oloissa todella poikkeuksellista.

Kirjassa on potentiaalia maailmanlaajuiseksi menestykseksi. Kustantaja Touko Siltala ei vielä uskalla luvata, että siitä tulee yhtä suuri hitti kuin esimerkiksi ruotsalaisesta Minä, Zlatan -elämäkerrasta, mutta näkee niissä samoja aineksia.

– On globaali urheilulaji ja urheilija, jolla on intohimoisia, värikkäitä faneja. Ja on kirjailija, jonka lähtökohdat eivät ole lajiniilopuolella.

Matti Nykäsen jalanjäljillä

Räikkönen ja Hotakainen piipahtivat torstaina Helsingissä kertomassa kirjasta. Kaksikko vaikutti tulevan hyvin toimeen keskenään ja vitsaili haastattelun aikana kuivakkaan tyyliin. Hotakainen totesi, että he eivät voisi Kimin kanssa vaihtaa ammatteja päikseen, sillä hän on keskivartalolihavuutensa vuoksi liian suuri formula-autoon.

– Oletko kokeillut? haastattelija kysyi.

– Kimi sanoi, että en kuitenkaan mahtuisi.

Kirja paljastaa paljon uutta Räikkösen perheestä ja elämästä. Alkutaival autourheilun ammattilaisena oli lahjakkuudesta huolimatta vaikea, koska perhe oli vähävarainen. Koska carting oli koko perheen yhteinen juttu, poika lähetettiin maailmalle lainarahalla. Onneksi se kannatti.

Isä Matti, autoguru, oli Kimille ja hänen veljelleen Ramille tärkeä hahmo, vaikka alkoholiongelma varjostikin suhdetta.

Myös Räikkösen biletysreissuista kerrotaan kirjassa sensuroimatta. Esimerkiksi Levillä hän innostuu kostean illan päätteeksi kiskomaan päälleen Matti Nykäsen vanhan hyppypuvun ja testaamaan sen lento-ominaisuuksia hyppimällä mökin parvelta sohvatyynypinoon.

Aamulla kaverit ihmettelevät, mihin Räikkönen on hävinnyt. Lopulta hän löytyy nukkumasta seisaaltaan kuivauskaapista. Pitihän illan melskeessä kastunut puku saada kuivaksi.

Kirjailijaa hirvitti Kimin kyydissä

Mediatilaisuudessa Hotakainen kertoi, että oli ensimmäisen kerran lähestynyt Räikkösen asianhoitajaa jo vuonna 2011. Hän halusi kirjoittaa jostain sellaisesta, mistä ei itse tiennyt. Räikkönen henkilönä ja formulat lajina täyttivät kriteerit.

Pyyntö ei kuitenkaan johtanut mihinkään, joten kolmen vuoden päästä Hotakainen kysyi uudelleen. Taas vesiperä. Mutta yllättäen viime vuoden maaliskuussa Räikkösen esikunta otti yhteyttä ja kirjaprojekti alkoi.

– Yksi kiinnostava asia Kimissä on puhumattomuus. Se on harvinainen luonnonvara, sanoo Hotakainen.

Hän pääsi viettämään aikaa Kimin kanssa niin varikoilla kuin tämän kodissa. Erityisen mieleenpainuvia ovat olleet kyydit hotellilta radalle Räikkösen Maseratilla. Nopeusrajoitukset ovat formulakuskille lähinnä viitteellisiä.

Räikkönen tunnetaan urheilijana, jota julkisuus ei voisi vähempää kiinnostaa. Villit ryyppyreissut ovat vaihtuneet kahden lapsen isän rooliin.

– Kaipaan sitä, että voisi mennä ihan muina miehinä vaikka Linnanmäelle ja viettää aikaa lasten kanssa. Ettei koko ajan olisi joku kysymässä ja pyytämässä nimmaria ja kuvaa, Räikkönen sanoo.

Oman elämän avaaminen kaikelle kansalle kirjassa ei häntä stressaa.

– Mua ei oikeestaan kiinnosta, jos joku tykkää tai ei.

Uusimmat