Uutiset

Rajaeläinlääkärin mukaan pandat saapuivat leppoisina ja silmät kirkkaina – Lumi ja Pyry lumipyryssä

Suomeen saapuneet pandat tunnetaan lempinimiltä Lumi ja Pyry. Osui sopivasti, että odotetut matkalaiset saapuivat torstaina Helsinki-Vantaan lentokentälle pienessä lumipyryssä.

Pandat joutuivat hieman odottamaan pysähtyneessä lentokoneessa Suomen maaperälle pääsyä, jotta tarvittavat paperityöt ja muut järjestelyt näiden maahanmuuttajien osalta saatiin tehtyä.

Pandat saapuivat suurehkolla venäläisellä rahtikoneella. Noin tunnin odottelun jälkeen pandat pääsivät pois koneesta. Ne olivat hyväkuntoisia matkan jäljiltä.

Eviran rajaeläinlääkäri Elina Viitasaari tarkisti, että kaikki oli kunnossa.

-Katsoin pandoja silmiin. Kaikki oli kunnossa. Keskustelin myös matkalla mukana olleen eläinlääkärin kanssa. Pandat olivat leppoisalla mielellä silmät kirkkaina. Se on lakisääteinen pakko, että maahan tuleva eläin tarkastetaan. On se sitten kissa, koira tai panda, Viitasaari kertoi Lännen Medialle.

Pandat siirrettiin lentokoneesta niiden kuljetuslaatikoissa ensin ulos. Sen jälkeen kuljetuslaatikoista otettiin peittäviä seiniä sen verran pois, että pandoista saatiin kuvia.

Sen jälkeen traktori veti kuljetuslaatikot paikalle tulleeseen kuljetusautoon ja matka Ähtäriä kohden jatkuu.

Lentoaseman vip-terminaalissa pidetyissä juhlapuheissa kiiteltiin vuolaasti sitä, että pandapariskunta on viimein saapunut Suomeen. Paikalla oli noin sata vierasta, joista suuri osa oli median edustajia. Pandojen saapuminen kiinnosti monia ja sitä oli tullut seuraamaan myös Kiinan suurlähettiläs.

Kiinan suurlähettiläs Chen Li oli sitä mieltä, ettei Kiina voisi antaa Suomella parempaa lahjaa.

-Suomi on nyt niitä harvoja maita, joissa on kolme Kiinan suurlähettilästä. Se on osoitus luottamuksesta, että pandojen muutto tänne kesti valmistelussa vain kolme vuotta. Toivottavasti Lumi ja Pyry saavat täällä jälkeläisen noin vuoden kuluttua. Kun pandat lähtivät Kiinasta, Suomessa alkoi tulla lunta ja pyryä, Chen Li vitsaili Suomen lumipyryistä.

Panda-asiantuntija Jukka Salo kertoi puheessaan, että pandat ovat hyvässä kunnossa. Salo saapui Suomeen Kiinasta vain noin kolme tuntia

-Tämä on ollut erityistä yhteistyötä Suomen ja Kiinan välillä. Autamme Kiinaa esimerkiksi suojelemaan metsiä, joita luonnossa elävät pandat tarvitsevat. Suomessa on osaamista tähän, Salo puhui.

Salo korosti, että Kiinassa pandat ovat merkittävä symboli metsien suojelulle. Myös maailmanlaajuisesti pandat ovat ikonisessa asemassa luonnonsuojelulle.

Kiinan arvioiden mukaan pandoja elää luonnossa alle 1 600, mutta kansainvälisen luonnonsuojelujärjestön WWF:n mukaan pandoja voisi olla luonnossa noin 1 800. Pandojen laskeminen on kuitenkin hyvin vaikeata.

Pandojen määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä. Lajia uhkaa erityisesti ihmisen toiminta, joka pienentää pandojen tarvitsemia bambumetsiä.

Pandat jatkavat lentokentältä nopeasti Ähtärin eläinpuistoon. Ähtäriin saapumisen jälkeen pandat totuttelevat uuteen kotiinsa kuukauden verran ennen kuin ne ottavat vieraita taloonsa.

Luonnonsuojelujärjestö WWF:n mukaan pandojen parittelukausi on ainakin luonnossa keväällä, maalis-toukokuussa. Nähtäväksi jää, saavatko Lumi ja Pyry pennun Suomessa.

Asiantuntija Jukka Salon mukaan pandojen lisääntyminen on todennäköisempää noin kahden vuoden kuluttua, koska silloin sekä Lumi että Pyry ovat varmasti sukukypsiä.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti