Uutiset

Rajavartiolaitos aikoo tilata 320 uutta virka-asetta

Rajavartiolaitos hankkii tänä vuonna 320 uutta virka-asetta. Hankittavat pistoolit ovat samaa merkkiä ja mallia kuin jo käytössä olevat virka-aseet.

Rajaturvallisuusasiantuntija, everstiluutnantti Jussi Napola Rajavartiolaitoksen esikunnasta kertoo, että kyseessä on normaali, päivittäisessä käytössä oleva henkilökohtainen virka-ase.

-Kun rajavartijoiden määrää ollaan lisäämässä, heidät pitää myös varustaa asiaankuuluvilla voimankäyttövälineillä, Napola sanoo.

Uudet pistoolit eivät tule millekään yksittäiselle yksikölle vaan Rajavartiolaitoksen käyttöön yleisesti.

Tarjouspyyntö koskee asemalleja Glock 17 GEN 3 ja Glock 19 GEN 3. Tämänhetkisten tietojen mukaan kaikki tai lähes kaikki aseista tilataan Glock 17 GEN 3 -mallisina. Napolan mukaan mallit ovat hieman erilaisia, mutta eroilla ei ole olennaista merkitystä.

Muunlaisten pistoolien hankintaa Rajavartiolaitoksen virka-aseiksi ei edes harkittu.

-Se on ihan selkeä valinta, että käytämme samanlaista asetta kaikilla, Napola sanoo.

Rajavartiolaitoksen tarjouspyynnössä syiksi pitäytyä aiemminkin käytetyissä käsiasemalleissa mainitaan huoltologistiikka, varaosavarastot, käytössä olevat merkkikohtaiset varusteet, kuten asekotelot, ja rajavartijoiden koulutus.

Erityisen suuresta hankinnasta 320 virka-aseen tilaamisessa ei Napolan mukaan ole kyse.

-Rajavartiolaitoksella on töissä noin 2 800 henkilöä, joista sotilashenkilöitä on noin 2 400. Kun suhteuttaa siihen, se on aika pieni määrä.

Rajavartiolaitoksen tavoitteena on tehdä hankintapäätös elokuun aikana. Uudet virka-aseet on toimitettava Rajavartiolaitokselle kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Itävaltalaisen Glockin valmistama Glock 17 -pistooli on valmistajansa mukaan maailman laajimmin viranomaiskäytössä oleva pistooli.

Asiasanat

Uusimmat