Uutiset

Rakentaminen saanut yhä lisävauhtia — Työvoiman saatavuus suurin uhkatekijä

Rakennusteollisuuden mukaan rakentaminen kasvaa tänä vuonna neljä prosenttia tai vähintäänkin yhtä kovaa kuin koko Suomen talous. Rakentamisen määrä on nyt ylittänyt finanssikriisiä edeltävän tason.

Keskiviikkoaamuna julkaistussa Rakennusteollisuuden suhdannekatsauksessa on korotettu viime kevään ennusteita. Kasvusuuntaus on vuoden mittaan voimistunut etenkin asuntorakentamisessa. Myös ensi vuoden näkymät ovat lupaavat, vaikka odotuksissa on pehmeätä laskua kysynnässä.

-Uudisasuntotuotannossa on noustu poikkeuksellisen korkealle tasolle, eikä äkkipudotus ole lähiaikoinakaan todennäköinen ainakaan kasvukeskuksissa. Edessä on nähtävästi pehmeä lasku, sillä kuluttajien kysyntä virkoaa selvästi ja korvaa mahdollista sijoittajakysynnän vähenemistä. Talouden myönteinen kehä ruokkii nyt vihdoin itseään, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen toteaa.

Asuntotuotannossa korostuu etenkin kerrostalotuotanto. Lähes kolme neljästä uudesta asunnosta tehdään kerrostaloon. Rakennusteollisuuden arvion mukaan tänä vuonna aloitetaan yhteensä 43 000 uuden asunnon rakentaminen ja ensi vuonna määrä on noin 40 000.

Rakennusteollisuuden mukaan vastaavia lukemia on viimeksi nähty 1990-luvun alussa.

-Suurimmilla seutukunnilla en pidä riskiä asuntotuotannon jyrkästä laskusta nyt kovin suurena, vaikka tuotantomäärä on kohonnut poikkeuksellisen korkeaksi. Talouden noususuhdanne on vauhdittanut asuntokauppaa, ja kuluttajien ostohalu korvaa hiljalleen vähenevää sijoittajakysyntää ennakoitua voimakkaammin, Sami Pakarinen sanoo.

Pakarinen ei näe suurta riskiä asuntokuplan syntymiseen, koska talouskasvun myötä kotitaloudet ovat kiinnostuneet entistä enemmän asuntojen hankkimisesta.

-Vaikka sijoittajat vetäytyisivät, kotitalouksien kysyntä on vahvaa. Kysynnän vahvuus on yllättänyt meidät, Pakarinen toteaa.

Toimistorakentaminen on vireää etenkin pääkaupunkiseudulla, vaikka vielä ollaan jäljessä 2000-luvun parhaista vuosista. Teollisuuden rakennusinvestointien ennakoidaan kääntyvän kasvuun vientikysynnän elpymisen myötä.

Korjausrakentamisessa kasvu on hieman hidastunut osin työvoimapulan vuoksi. Esimerkiksi koulujen korjausten uskotaan tuovan töitä korjausrakentamisessa jatkossakin.

Tulevaisuuden suurimmaksi uhkaksi Rakennusteollisuus nostaa pulan ammattitaitoisesta työvoimasta. Työllisten määrän odotetaan kohoavan alalla 185 000 henkilöön. Ensi vuonna työllisten määrän odotetaan yhä kasvavan 2 000 henkilöllä tuotannon kasvun ansiosta.

Rakennusmarkkinoiden painottuminen kasvukeskuksiin on luonut työvoimapulaa etenkin toimihenkilötason tehtäviin.

-Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus onkin noussut alan keskeisimmäksi kasvun esteeksi. Työmaatoimihenkilötason tehtävien lisäksi kasvavaa kysyntää kohdistuu myös esimerkiksi kokeneisiin kirvesmiehiin, betonielementtiasentajiin sekä laatoittajiin, Rakennusteollisuus kertoo.

Samaan aikaan ulkomaisen työvoiman osuus työmailla on ainakin paikoitellen vähentynyt.

Järjestäytyneiden pääurakoitsijoiden talonrakennustyömailla keskimäärin joka neljäs työntekijä on Uudellamaalla ulkomaalainen, kun kolme vuotta aiemmin ulkomaalaisia oli joka kolmas. Muualla Suomessa ulkomaalaisten osuus oli laskenut kymmenestä prosentista viiteen prosenttiin työvoimasta.

Asiasanat

Uusimmat