Uutiset

Räppäri ASAP Rockyn oikeudenkäynti alkaa Tukholmassa tänään – vapauttamista vaatinut fani häiriköi suurlähetystössä

Muusikko on vedonnut itsepuolustukseen.
ASAP Rocky oli keikkamatkalla Ruotsissa, kun hän joutui kahakkaan kadulla. Kuva on Sveitsistä. Kuva: LAURENT GILLIERON
ASAP Rocky oli keikkamatkalla Ruotsissa, kun hän joutui kahakkaan kadulla. Kuva on Sveitsistä. Kuva: LAURENT GILLIERON

Amerikkalaisen räppärin ASAP Rockyn, eli Rakim Mayersin on määrä astella oikeuden eteen tänään tiistaina Tukholmassa.

Mayersiä syytetään kesäkuun lopussa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Tapahtumasta on useita videoita, joiden uskotaan toimivan tärkeänä todistusaineistona oikeudenkäynnissä.

– Näissä videoissa on kohtia, joiden en usko olevan suotuisia näille kolmelle ihmiselle, syyttäjä Daniel Sunesson sanoo Dagens Nyheter -lehdelle.

Kolmikolla syyttäjä viittaa Mayersiin ja kahteen muuhun hänen seurueensa jäseneen, jotka ovat olleet pidätettyinä heinäkuun alusta lähtien. Kaikki kolme kiistävät pahoinpitelysyytteet.

Maanantaina iltapäivällä yhden syytetyn puolustusasianajaja lupasi heillä olevan ässän hihassaan. Mikä ässä on, sitä asianajaja ei suostunut kertomaan.

Räppäri julkaisi videota tapahtumista omissa sosiaalisen median kanavissaan pian tappelun jälkeen. Syyttäjän mukaan videota on muokattu.

Toisen osapuolen tutkinta päättyi

Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies lähestyi Mayersiä yöllä kadulla, mutta siitä eteenpäin kertomukset eroavat huomattavasti. Miehen mukaan hän etsi kaveriaan, räppärin mukaan miehiä oli kaksi ja he kysyivät tietä.

Räppärin mukaan miehet lähtivät pois, mutta palasivat. Kun hänen henkivartijansa pyysi heitä poistumaan, mies kävi henkivartijan päälle.

Miehen itsensä mukaan henkivartija käski häntä poistumaan ja alkoi itse töniä. Kun mies alkoi ihmetellä vartijan käytöstä, tämä otti hänestä kuristusotteen.

Tässä yhteydessä mies yritti ilmeisesti lyödä vartijaa kuulokkeillaan, jotka menivät rikki. Mies halusi kuulokkeensa takaisin ja lähti seuraamaan seuruetta. Tässä vaiheessa tapahtui ilmeisesti uusi pahoinpitely, jossa myös räppäri itse oli osallisena.

Mayers sanoo toimineensa tilanteessa itsepuolustukseksi. Myös pahoinpitelyn uhrista aloitettiin esitutkinta heinäkuun puolessa välissä, mutta se lopetettiin vain joitakin päiviä myöhemmin, eikä häntä enää epäillä rikoksesta.

Fanit vetoavat vapauttamiseksi

Mayersin vangitseminen on kuohuttanut tunteita ympäri maailmaa. Fanit, muut julkisuuden henkilöt ja poliitikot ovat vaatineet hänen vapauttamistaan. Räppärin vapauttamista vaativa vetoomus oli maanantai-iltapäivään mennessä kerännyt noin 640 000 allekirjoitusta.

Mayersin tukijoihin on liittynyt myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump, joka on ollut yhteydessä Ruotsin pääministeri Stefan Löfveniin. 20 minuutin puhelun jälkeen Löfven julkaisi lausunnon, jonka mukaan “Ruotsissa kaikki ovat lain edessä tasa-arvoisia, eikä hallitus voi eikä aio vaikuttaa oikeusjärjestelmään”.

Trump ilmoitti Twitterissä tuttuun tyyliinsä Ruotsin pettäneen afrikkalais-amerikkalaisen yhteisön. Tämän jälkeen jyrähti Ruotsin entinen ulkoministeri Carl Bildt, joka sanoi, että poliittinen sekaantuminen ylittää rajat.

Kesäkuinen kahakka Tukholmassa on nyt johtanut myös toiseen pidätykseen, tällä kertaa Yhdysvalloissa.

ASAP Rockyn fani on pidätetty viime viikolla tämän riehuttua kahteen otteeseen Ruotsin Yhdysvaltain-suurlähetystössä Washingtonissa. Maanantaina nainen roiski nestettä lähetystön oveen ja uhkasi räjäyttää rakennuksen. Hän ehti poistua ennen kuin viranomaiset ehtivät puuttua hänen käytökseensä.

Tiistaina nainen palasi häiriköimään lähetystön henkilökuntaa ja vierailijoita sekä potki lähetystön irtaimistoa. Tämän jälkeen hänet pidätettiin.

Nainen ihmetteli sosiaalisen median kanavillaan, miksi ei saa julkisuutta tempauksilleen.

Aikajana

2.7. Lehdet uutisoivat ASAP Rockyn joutuneen tappeluun edellisenä viikonloppuna Tukholmassa. Räppäri pidätetään seuraavana päivänä.

8.7. Räppärin asianajaja valittaa vangitsemisesta, mutta mies pysyy vangittuna.

10.7. Useat julkisuuden henkilöt ovat asettuneet ASAP Rockyn tueksi. Hänen vapauttamistaan vaatima adressi on kerännyt yli 300 000 nimeä.

12.7. Räppärin henkivartija tekee ilmoituksen pahoinpitelyn uhrin tekemästä pahoinpitelystä.

19.7. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump liittyy räppärin vapautusrintamaan.

22.7. Henkivartijan ilmoittaman pahoinpitelyn tutkinta lopetetaan.

25.7. Tutkinta päättyy. ASAP Rocky saa syytteen pahoinpitelystä.

26.7. Trump haukkuu Ruotsin kovasanaisesti Twitterissä. Entinen ja nykyinen pääministeri vastaavat, etteivät voi vaikuttaa oikeusjärjestelmään.

30.7. Oikeudenkäynti alkaa.

Kaupallinen yhteistyö