Uutiset

Rauman Kodisojantiellä on aiemminkin sattunut kuolonkolareita – poliisin mukaan se tunnetaan nuorten suosimana kilpa-ajotienä

Poliisi epäilee, että kuljettaja ajoi ylinopeutta ennen onnettomuutta. Auto syttyi tieltä suistumisen jälkeen palamaan. Kolme alle 20-vuotiasta miestä kuoli auton sisälle. Reilut kymmenen vuotta sitten kilpa-ajo-onnettomuus johti kuolemaan.
Romuttunut ja palanut kolariauto tuotiin tutkittavaksi. Kolme nuorta miestä menehtyi autoon Raumalla ulosajon jälkeen. Kuva: Pekka Lehmuskallio
Romuttunut ja palanut kolariauto tuotiin tutkittavaksi. Kolme nuorta miestä menehtyi autoon Raumalla ulosajon jälkeen. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman Kodisjoentiellä sattui myöhään keskiviikkona onnettomuus, joka vaati kolmen paikallisen alle 20-vuotiaan miehen hengen.

Kodisjoentiellä on aiemminkin sattunut kuolonkolareita. Syyskuussa 2006 nuorten henkilöautoilla käymä kilpa-ajo Kodisjoentiellä päättyi tuhoisasti: Ulosajossa kuoli kyydissä ollut 18-vuotias raumalaismies. Lisäksi takapenkillä matkustanut 17-vuotias tyttö sai pahoja vammoja.

Auton nopeudeksi epäiltiin tuolloin tutkinnan perusteella noin 130 km/h alueella, jossa on 60 kilometrin nopeusrajoitus.

Rauman käräjäoikeus tuomitsi onnettomuusautoa kuljettaneen raumalaismiehen ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ulosajoa edelsi ohitustilanne Lähdepellon urheilukeskuksen kohdalla. Ohitetun auton kuljettaja, toinen 19-vuotias raumalaismies sai 120 euron sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

“Nuorten suosima kilpa-ajotie”

Onnettomuuteen johtaneen hurjastelun jälkeen poliisi kommentoi Länsi-Suomelle, että Kodisjoentie on yksi raumalaisnuorten suosimista kilpa-ajoteistä. Nuoria houkuttelee pitkä, yhtenäinen baana, joka jatkuu Aittakarinkadulta Kodisjoelle saakka.

Syyskuussa 2016 moottoripyöräilijä kuoli Soukaisissa tapahtuneessa henkilöauton ja moottoripyörän kolarissa.

Moottoripyöräilijä oli tullut Kodisjoentietä pitkin Kodisjoen suunnasta ja autoilija Raumalta päin. Autoilija oli kääntynyt tien yli Vasaraisiin päin huomaamatta lähestyvää moottoripyörää, jolloin moottoripyöräilijä oli ajanut auton kylkeen.

Henkilöautoa kuljettanut raumalaisnainen tuomittiin tuolloin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta 750 euron sakkoihin.

Poliisi epäilee ylinopeutta

Keskiviikkona menehtynyt kolmikko oli matkalla henkilöautolla kohti Kodisjokea, kun auto ajautui kovassa vauhdissa vasemmalle ulos tieltä, pysähtyi betoniseen ojarumpuun ja puihin sekä syttyi palamaan.

Auto oli lähtenyt kuljettajansa käsistä oikealle kaartuvassa mutkassa. Auton vaurioiden ja suistumisjälkien perusteella poliisi epäilee kuljettajan ajaneen ylinopeutta.

Kyseisessä kohdassa, Vasaraisten ja Kodisjoen puolessavälissä on 80 km/h -nopeusrajoitus.

Sivulliset auton luona ensimmäisinä

Rauman järjestyspoliisin partio oli paikalla kuudessa minuutissa hätäkeskukselta saamansa tiedon jälkeen kello 23.37. Henkilöauto liekehti silloin täyden palamisen vaiheessa, joten kuumuus ja liekit estivät pääsyn sen lähelle.

Pelastuslaitos saapui nopeasti poliisin jälkeen ja alkoi sammuttaa autoa, mutta uhrien pelastamiseksi ei ollut enää mitään tehtävissä.

Onnettomuuspaikalla oli sivullisia, joista kukaan ei poliisille kertomansa mukaan ollut nähnyt ulosajoa. He tosin tiesivät, että autossa oli kolme henkilöä, joista yksikään ei ollut päässyt ulos.

Yksi sivullisista oli yrittänyt pelastaa nuoria siinä onnistumatta ennen kuin poliisi ehti tilanteeseen.

Uhrit tuttuja toisilleen

Menehtyneet olivat poliisin mukaan täysikäisiä nuoria miehiä, Länsi-Suomen saamien tietojen mukaan vuonna 2000 syntyneitä uotilalaisia. Uhrit olivat tuttuja toisilleen.

Poliisilla on käsitys, kuka ajoi autoa. Se tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksina.

Lisäksi kaikkien uhrien kuolinsyyt tutkitaan.

Uhrien omaiset tavoitettiin torstaiaamun aikana, ja heille tarjottiin kriisiapua.